
Kuorma-auton kanssa Koitelinkoskentiellä Kiimingissä rajun kolarin ajaneen maastoauton kuljettaja on kuollut vammoihinsa, kertoi poliisi maanantaina illalla.
Onnettomuus tapahtui alkuiltapäivästä. Pelastuslaitos ja poliisi hälytettiin paikalle kello 13 jälkeen.
Onnettomuudessa kuollut kuljettaja oli menettänyt autonsa hallinnan oikealle kaartuvassa mutkassa, jonka seurauksena maasturi törmäsi vastaantulevaan kuorma-autoon, poliisi kertoo.
Pelastuslaitos kertoi aiemmin päivällä, että onnettomuudessa oli mukana kaksi henkilöä. Pelastuslaitos irrotti maastoauton kuljettajan romuttuneesta ajoneuvosta ja toimitti hänet ensihoidon haltuun.
Onnettomuuspaikka sijaitsi Kiimingistä runsas kilometri Koitelinkosken suuntaan.
Koitelinkoskentie oli melko pitkään suljettuna liikenteeltä onnettomuuden vuoksi.
Poliisi tutkii kolaria liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyn tutkintana.
21.2. kello 15.08: Juttu on päivitetty kello 15.08 kauttaaltaan.
Kello 20.12: Uutiseen päivitetty tieto henkilöauton kuljettajan kuolemasta.