Uudet valtuutetut kukitettiin perinteiseen tapaan Oulun Rotuaarilla. Puolelta päivin järjestettyyn tilaisuuteen oli saapunut liki 60 kuntavaaleissa valittua uuden Oulun valtuutettua. Ouluun tultiin juhlimaan myös liitoskunnista.
Oululaisyleisöä oli paikalla runsaslukuisesti. Tapahtuma kiinnosti myös mediaa. Tilaisuuden päätteeksi uudet valtuutetut poseerasivat ryhmäkuvassa.
Suurimmat aplodit sai lavalle noustessaan vasemmistoliiton nuori äänikuningatar Hanna Sarkkinen.
Virallisen kukituksen hoitivat ja tilaisuuden juonsivat Oulun Liikekeskuksen puheenjohtaja Pentti Korhonen ja toiminnanjohtaja Henna Ukonmaanaho.
Reilu vaalikamppailu sai kiitosta
Rotuaarin lavalle uudet valtuutetut kutsuttiin ryhmittäin. Jokaisesta ryhmästä pidettiin lyhyt kiitospuhe.
Kokoomuksen Juha Hänninen kehui Rotuaarilla käytyä reilua vaalikamppailua.
Perussuomalaisten Vaili Jämsä-Uusitalo oli tyytyväinen tulokseen ja kehui perussuomalaisten valtuustoryhmää taitavaksi.
Keskustan Riikka Moilanen toi esiin, että keskustan ryhmässä on valtuutettuja jokaisesta liitoskunnasta.
Kristillisdemokraattien Marja-Leena Kemppainen mainitsi jääneensä ryhmäänsä yksin, mutta uskoi uudesta Oulusta tulevan joka tapauksessa hyvän jutun.
SDP:n Pirjo Sirviö arveli, ettei mikään puolue voi toimia yksin, vaan oululainen konsensus jatkuu.
Vasemmistoliiton Risto Kalliorinne oli tyytyväinen, että juuri heidän puolueesta löytyi äänikuningatar, joka tarjoaa puolueelle uutta potentiaalia.
Vihreiden Satu Haapanen asetti tavoitteeksi uudelle valtuustolle, että Oulusta tehdään Suomen paras kaupunki.
Työ alkoi heti
Valtuutettujen arkinen työ alkoi heti. Esimerkiksi kokoomusryhmä meni kaupungintalolle valitsemaan puheenjohtajaa ja ryhmän neuvottelijoita.
Keskustalla ja perussuomalaisilla kokoukset ovat illalla.
Jo tiistaina valtuustoryhmät kokoontuvat saman pöydän ääreen miettimään paikkajakoa valtuuston puheenjohtajistossa ja kaupunginhallituksessa.