Toivoisin, että koulujen opetussuunnitelmiin lisättäisiin yksi oppiaine: kuunteleminen.
Tämän lisäksi aikuisille pitäisi määrätä säännöllinen kuuntelukurssin suorittaminen. Se voisi toimia vaikka samaan tapaan kuin tulityö- tai työturvallisuuskortti. Viiden vuoden välein pitäisi todistaa, että kuuntelutaito on edelleen hallussa.
Väitän, että voisimme kaikki paremmin, jos olisimme taitavampia kuuntelijoita.
Kuunteleminen on taitolaji, jota ei opi ilman harjoittelua. Tai no, kuunnellahan osaavat kaikki, jos sillä tarkoitetaan sitä, että pitää suunsa kiinni kun toinen puhuu eikä ihan hirveästi samalla räplää älypuhelinta tai läppäriä.
Se ei kuitenkaan riitä.
Kuuntelemisella on vahva yhteys itsetunnon ja identiteetin muodostumiseen. Jo pieni lapsi osaa erottaa sen, kuunnellaanko häntä oikeasti vai ei.
Lapsi, jota kuunnellaan, kokee tulevansa huomatuksi, nähdyksi ja sitä kautta myös hyväksytyksi. Kuuntelemattomuus saa aikaan vahinkoa, josta moni kärsii vielä aikuisena.
Jos ei ole kokemusta kuulluksi tulemisesta, sitä kokemusta on vaikea antaa muille. On myös vaikea uskoa olevansa itse kuulluksi tulemisen arvoinen.
Moni netin keskustelupalstoilla huutavista ei ehkä ole lapsena tullut kuulluksi ja nähdyksi. Siksi huomiota haetaan huutamalla entistä kovempaa.
Aivan näin yksioikoinen asia ei tietenkään ole, että huonon käytöksen syyt löytyisivät onnettomasta lapsuudesta. Joillekin ihmisille somealustoille purkautuva viha on polttoainetta, jonkinlaista myrkynvihreää liejua, joka pitää heidät liikkeessä. He tarvitsisivat kuuntelijaksi ammattilaista, joka osaisi kuulla, mitä vihan alla on.
Kaikkea ei kenenkään tarvitse kuunnella eikä ymmärtää. Kuunteleminen ei myöskään tarkoita hyväksymistä. Voi yhtä aikaa kuunnella ja olla kunnioittavasti eri mieltä.
Kuunteleminen vaatii keskittymistä hetkeen ja toiseen ihmiseen. Se vaatii eleiden, ilmeiden ja muun sanattoman viestinnän tulkitsemista. Kaiken lisäksi on kyettävä osoittamaan omilla eleillään ja sanoillaan, että kuuntelee toista.
On eri asia olla läsnä ja kuunnella kuin vain olla fyysisesti paikalla.
Ihmiset, jotka kokevat tulleensa kuunnelluiksi, ovat tyytyväisiä sosiaalisiin suhteisiinsa ja elämäänsä. Tutkimuksissa on todettu, että he suhtautuvat asioihin myönteisesti ja uskovat selviytyvänsä tulevaisuuden haasteista.
Eikä tässä vielä kaikki: myös kuuntelemisessa onnistuneet raportoivat samanlaisista tunteista ja asenteista. Havainto on huomattu sekä ammatillisissa suhteissa että läheisissä ihmissuhteissa. Tämän faktan ja monta muuta opin tuoreesta Kuuntelemisen voima -kirjasta, jonka ovat kirjoittaneet Tuula-Riitta Välikoski ja Sanna Ala-Kortesmaa.
Kohtaamattomuus on yksi tämän ajan suurista ongelmista. Tai no, tuskin vain tämän ajan, sillä ennen älylaitteitakin on osattu jättää toiset ihmiset huomiotta. Älylaitteita on helppo syyttää, mutta perimmäinen syy kohtaamattomuuteen on muualla.
Ihminen on mukavuudenhaluinen olento. Me mieluusti väistämme ikäviä asioita ja ylimääräistä ponnistelua.
Kuunteleminen on usein ikävää ja raskasta. Se kuormittaa aivoja monin eri tavoin. Jos yhtälöön lisätään etäyhteys, kuormitus kasvaa entisestään. Usein emme edes halua kuunnella, mitä toisella on sanottavana esimerkiksi omasta toiminnastamme tai käytöksestämme.
On inhimillistä, että haluamme tulla kuulluiksi ja kuunnelluiksi, mielellään ensin. Mutta jos emme kykene itse kuuntelemaan, miksi ihmeessä meitä pitäisi kuunnella?
Jokainen voi halutessaan oppia paremmaksi kuuntelijaksi. Se kannattaa, sillä tuloksena voi olla aiempaa läheisempiä ihmissuhteita, toimivampi arki ja luottamus siihen, että vaikeistakin asioista selvitään.