-

Mitä jos luonnon an­ne­taan ottaa valta?

Ruotsissa ja Saksassa ihmiselle aiemmin kuuluneita alueita on jätetty luonnon armoille. ”On lohdullista, että luonto ottaa oman paikkansa takaisin”, sanoo tutkija Eeva-Maria Tuhkanen.

Ruotsissa ja Saksassa ihmiselle aiemmin kuuluneita alueita on jätetty luonnon armoille. ”On lohdullista, että luonto ottaa oman paikkansa takaisin”, sanoo tutkija Eeva-Maria Tuhkanen.

Kaupungin keskusta jätetään vaihe kerrallaan luonnon armoille. Pohjois-Ruotsissa sijaitsevan Kiirunan kaupunkikeskusta muuttaa kaivoksen tieltä ja alueelle jää valtavasti tyhjiä taloja, teitä ja muita rakennelmia.

Ja tilaa.

Mitä niille tapahtuu?

Muodonmuutosalueelle on luotu Gruvstadsparken eli Kaivoskaupunkipuisto. Puisto siirtyy asteittain niin kauan kun kaivostoiminta jatkuu. Taloja siirretään ja puretaan, ja vähitellen alueet muuttuvat puistoalueiksi, ja lopulta aikanaan kaivosalueeksi.

Osa puistosta on rakennettua ja huollettua, osa luonnontilaista.

Verkkoon, Tinja Huoviala, Lea Remes, Pohjoiset polut, Kiiruna
Kuva: Lea Remes

Vihreää kasvaa jo muun muassa siellä, missä ennen oli kaivosyhtiön hallintokeskus tai kaupungintalo.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä