Pääkirjoitus

Virus osoitti vies­tin­nän puut­teet – eri­tyi­sen ha­pui­le­vaa on ollut so­siaa­li- ja ter­veys­mi­nis­te­riön toi­min­ta

Vyörymällä maahan tullut Covid-19-pandemia on ollut terveysviranomaisille ja poliitikoille myös ennenkokematon viestinnällinen haaste. Ilman kompurointeja ei urakasta ole selvitty. Opiksi otettavaa jää paljon.


Luultavasti harva suomalainen tunnisti vielä tammikuun alussa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtaviin virkamiehiin kuuluvan Mika Salmisen. Nyt voi kuitenkin olettaa, että harva kansalainen ei THL:n terveysturvallisuuden johtajaa kadulla tuntisi.

Salminen kuuluu niihin keskeisiin henkilöihin, jotka ovat kertoneet suomalaisille Covid-19-tilanteesta ja siitä, mitä mahdollisesti on edessä. Kuten Salminen Kalevassa (22.6.) korosti, arviot ovat olleet tiimityötä, eivät hänen omia henkilökohtaisia näkemyksiään.

Nyt tiedetään, että THL:n ensivaiheen arviot viruksen vaarallisuudesta Suomelle eivät osuneet aivan kohdalleen.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut