Googlen maajohtaja Antti Järvinen astui tiistaina viimein uutismedian haastatteluihin. Hän sanoi Googlen toimineen siinä käsityksessä, että hakkuut datakeskusalueella Muhoksella voitiin aloittaa, vaikka ympäristövaikutusten arviointi on vielä kesken.
Nelisen viikkoa sitten Suomen luonnonsuojeluliitto nosti julkisuuteen epäilyn siitä, että Google olisi kaatanut puita laittomasti. Kohu hakkuista ja maanrakennustöistä paisui viikko viikolta, eivätkä vastuulliset tahot ole kertoneet riittävästi, miksi töitä on tehty jo kevättalvesta lähtien.
Googlen maajohtaja kiistää yhtiön kiirehtineen datakeskusten rakentamista taloudellinen hyöty edellä ja laillisuuden uhalla. Hän pyysi anteeksi yhtiön aiheuttamaa tilannetta. Google lupaa noudattaa viranomaisten ohjeita datakeskustyömailla.
Vakuuttelut kuulostavat hyvältä, mutta yhtiö on auttamattomasti myöhässä kriisiviestinnässään. Ikäviä uutisvideoita Muhokselta leviää somessa. Kansainvälinen uutismedia on herännyt seuraamaan Googlen epäselviä toimia Suomessa.
Viestintä Muhoksen datakeskuksen ympärillä näyttää epäonnistuneen. Google on toiminut Suomessa viitisentoista vuotta, joten teknologiajätin uskoisi jo oppineen täkäläiset lupa- ja julkisuuskäytännöt. Liikesalaisuuteen vetoaminen tässä tapauksessa ei riitä.
Google ei voi ohittaa säädöksiä ja tulla Suomeen missä järjestyksessä tahansa. Toiseksi yhtiön on ymmärrettävä avoimuuden vaatimus yhteiskunnassamme. Niin sanottu sosiaalinen toimilupa eli luottamus kansalaisten keskuudessa saavutetaan vain laillisin keinoin ja rehellisellä viestinnällä.
Avoimuutta täytyy perätä myös Muhoksen kunnalta. Julkisuuslain mukaisesti kuntaviranomaisen tulee viestiä päätöksistään aloitteellisesti ja enemmin etukäteen kuin vasta sen jälkeen kun päätöksiä on jo tehty.
Muhoksen kunnan ulkoisesta viestinnästä vastaa kunnanjohtaja Kimmo Hinno. Hän on varmasti joutunut ainutlaatuisen mediahuomion paineeseen. Silti kunnanjohtajan tulee reagoida uutismedian haastattelupyyntöihin.
Hinno on välillä rajannut viestintänsä tiedotteisiin tai sähköposteihin, joiden riittävyys kriittisessä uutistilanteessa on kyseenalaista. Tiedotteiden referointi ei riitä journalisteille, sillä tiedotteissa organisaatio voi ohjata julkisuutta haluamaansa suuntaan tai jättää kertomatta olennaista. Uutismedialla tulee säilyä oikeus ja mahdollisuus selvittää itsenäisesti hankaliakin asioita.
Muhoksen kahden rakennustarkastajan lausunnot mediassa ovat lisänneet kohua. Toinen heistä kertoi joutuneensa painostetuksi, kun Googlen hakkuille ja maanrakennustöille kartoitettiin lupaa. Johtava rakennustarkastaja puolestaan väittää joutuneensa irtisanomisuhan alaiseksi Googleen liittyvän Ylen haastattelun takia.
Molempien kohdalla täytyy muistaa perustuslain takaama sananvapaus. Vastuullinen virkahenkilö saa kommentoida työhönsä liittyviä asioita julkisuudessa, vaikka viestintävastuu olisi keskitetty ylemmälle taholle.
Isompien organisaatioiden viestintää usein auttavat viestintäkonsultit, jotka mielihyvin hoitavat palkkioita vastaan kriisiviestintää. Avoimen kansanvaltaisen yhteiskunnan elinehto kuitenkin on, että journalistinen uutismedia saa tietoa myös suoraan alkuperäislähteiltä.