Vir­pi­nie­men en­si­lu­men­la­tu on jo te­keil­lä – a­lueen ladut on muo­kat­tu kan­sain­vä­lis­ten vaa­ti­mus­ten mu­kai­sik­si

Virpiniemessä on järjestetty aiemmin kansallisen tason hiihtokilpailuja. Nyt ladut täyttävät kansainvälisten kisojen vaatimukset.
Virpiniemessä on järjestetty aiemmin kansallisen tason hiihtokilpailuja. Nyt ladut täyttävät kansainvälisten kisojen vaatimukset.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Virpiniemeen saadaan ensimmäistä kertaa ensilumenlatu. Ladun lumetustyöt ovat jo käynnissä, kun viime talvena varastoitua lunta on alettu levittää latupohjalle, kerrotaan Oulun kaupungin tiedotteessa.

Ensilumenlatua varten on varattu 7 000 kuutiota lunta. Tarkoitus on saada tehdyksi noin 2,5 kilometriä latua. Lopullinen pituus riippuu varastoidun lumen määrän lisäksi säästä. Virpiniemessä on myös mahdollista tykittää lunta suoraan maastoon.

Ladulla ei ole turvallista liikkua lumetustöiden aikana, sillä alueella liikkuu paljon raskasta kalustoa. Kaupungin liikuntapalvelut tiedottaa, kun latu on hiihtokunnossa. Latu avautuu tuolloin myös latujen kunnossapidon seurantajärjestelmään Fluentiin.

Oulussa on ensilumenlatu Virpiniemen lisäksi Sankivaarassa. Ensilumenladuilla hiihtäminen on Oulussa maksutonta.

Virpiniemessä latuverkostoa on kehitetty ja parannettu kesän aikana. Latuprofiileja on saneerattu niin, että niiden korkeusvaihtelut täyttävät kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n kisalatujen vaatimukset.

Virpiniemessä voidaan siis tulevaisuudessa järjestää myös kansainvälisiä hiihtokilpailuja.

Hiihtäjille tulee mahdollisuus ohittaa latuverkoston korkein kohta matalapiirteisempää maastoa pitkin. Reittiverkoston muokkaamisen myötä latujen hiihtosuunnissa on tapahtunut muutoksia. Hiihtäjiä pyydetään tutustumaan uusittuihin latuopasteisiin.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä