Kalevan pääkirjoitus 15.10. ”Lähisuhdeväkivallan tutkinta törmää poliisilaitoksilla hämmentävän usein seinään” saattaa antaa asiaan perehtymättömälle osin virheellisen kuvan lähisuhdeväkivallan tutkinnasta, minkä vuoksi Oulun poliisilaitoksen puolesta haluamme tuoda esiin selventäviä seikkoja.
Pääkirjoituksessa viitataan apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen tekemään selvitykseen, jossa hän tutki omana aloitteenaan sellaisia esitutkintoja, jotka olivat poliisiasian tietojärjestelmässä luokiteltu lähisuhdeväkivallaksi ja tietojärjestelmän kirjausten perusteella päätetty asianomistajan rangaistusvaatimuksen puuttumisen vuoksi.
Tällaisia ilmoituksia oli puolen vuoden tarkastelujaksolla löytynyt kaikista maan poliisilaitoksista yhteensä 65 kappaletta, joista 43:ssa esitutkinta todettiin päätetyn virheellisesti. Tosin sanoen tämä tarkoittaa, että tuhansien esitutkintojen joukosta on selvitystä varten jo ennakkoon seulottu sellaiset esitutkinnat, jotka on järjestelmän mukaan päätetty virheellisellä perusteella, ja jotka on sitten otettu selvitystä varten lähempään tarkasteluun. Tarkastuksessa ei siis ole ollut kyse ns. satunnaisotannasta.
Esimerkiksi Oulun poliisilaitoksella otetaan tutkintaan vuositasolla keskimäärin noin 500 uutta lähisuhdeväkivallaksi luokiteltua tekoa. Tuohon määrään nähden apulaisoikeuskanslerin selvityksessä ilmenneet yhdeksän virheellisellä perusteella päätettyä tutkintaa ei ole vielä hälyttävä määrä, etenkin kun huomioidaan, että yhdeksästä virheellisestä päätöksestä viisi oli saman tutkinnanjohtajan tekemiä.
Suurin osa poliisilaitoksen tutkinnanjohtajista on siis menetellyt oikein, samoin kuin ylivoimaisesti suurin osa lähisuhdeväkivaltaa koskevista esitutkinnoista on hoidettu ja hoidetaan lainmukaisesti. Ja mikä erityisen tärkeää, vakavimpia väkivallantekoja koskevissa esitutkinnoissa ei ole ilmennyt tämän kaltaisia virheitä tai puutteellisuuksia, ja tällaisiin rikoksiin syyllistyneet henkilöt on saatettu rikosvastuuseen, kuten kuuluukin.
Joka tapauksessa apulaisoikeuskanslerin selvitys osoitti, että esitutkintalain soveltamisessa näiltä osin on edelleen ainakin joillain yksittäisillä tutkinnanjohtajilla haasteita ja että virheellisiä päätöksiä kiistatta on tehty. On selvää, että nämä huomiot ja apulaisoikeuskanslerin moitteet otetaan poliisissa vakavasti ja virheet sekä selvityksessä ilmenneet esitutkintojen aiheettomat viiveet pyritään karsimaan entistäkin vähemmäksi.
Asiasta virinneessä keskustelussa on myös tuotu esille, että lähisuhdeväkivallassa on kyse sukupuolittuneesta ja usein erityisesti maahanmuuttajataustaisiin naisiin kohdistuneesta väkivallasta. Pääkirjoituksessakin todetaan, että pari- ja muut lähisuhteet ovat Suomessa liian monille naisille vaarallisia ja että kaikista lähisuhdeväkivallan uhreista ulkomaalaistaustaisia on noin viidennes.
Tämä on poliisinkin näkökulmasta todellinen ja huolestuttava ilmiö, joka ei kuitenkaan ole yksin poliisin toimin korjattavissa, vaan joka vaatii määrätietoisia toimia yhteiskunnan eri tasoilla.
Oulun poliisilaitos haluaa kuitenkin tiukasti katkaista siivet sellaiselta keskustelulta, jossa ainakin rivien välissä annetaan ymmärtää, että kyse olisi poliisin sisäisestä asenneongelmasta, johon mahdollisesti osana vaikuttaisi poliisihallinnon miesvaltaisuus. Esimerkiksi Kalevan pääkirjoituksessa toivotaan, että kyse ei olisi ”yleisemmästä lähisuhdeväkivallan vähättelystä”.
Yleisesti ottaen voidaan todeta, että etenkin rikostutkinnassa on naispuolisten poliisien osuus kasvanut viime vuosina kovaa vauhtia, mitä pidämme erinomaisen hyvänä ja tärkeänä asiana. Esimerkiksi Oulun poliisilaitoksella naispuolisten tutkinnanjohtajien osuus (rikoskomisariot ja rikosylikomisariot) on jo noin kolmannes kaikista päällystötutkinnanjohtajista, ja muun muassa poliisilaitoksen ulkomaalaistutkinnassa, nuorisorikostutkinnassa sekä väkivaltatutkinnassa tutkinnanjohtajana työskentelee naispuolinen poliisi.
Poliisilaitoksen johto haluaakin korostaa, että Oulun poliisilaitoksella lähisuhdeväkivaltatutkinnassa työskentelee ammattitaitoista ja tunnollista väkeä, eikä viitteitä siitä, että lähisuhdeväkivaltarikoksia ”katsottaisiin läpi sormien” ole olemassa. Parannettavaa varmasti löytyy aina niin lähisuhdeväkivaltatutkinnan kuin muidenkin poliisitoiminnan osa-alueiden kohdalta, ja poliisilaitoksena olemmekin sitoutuneet joka päivä tekemään parhaamme kaikille turvallisen yhteiskunnan eteen.
Mika Heinilä
poliisipäällikkö, Oulun poliisilaitos
Antti Räsänen
poliisilakimies, Oulun poliisilaitos