Lukuisia isoja rakennushankkeita jää toteutumatta tai jo aloitetut työt keskeytyvät, koska rakennusalueilla havaitaan viitasammakoita. Kempeleessä sammakon suojelu saattaa pysäyttää kahden teollisuusalueen rakentamisen.
Oulun seudulla on jouduttu supistamaan tai peruuttamaan rakentamisaikeita viitasammakon takia ainakin Kaakkurissa ja Oulunportin alueella. Kempeleen Juurussuolle kaavailtu kierrätysasema ei saanut poikkeuslupaa, vaikka siellä viitasammakoille olisi rakennettu korvaava kosteikko.
Kempeleessä syntyi hullulta kuulostava tilanne, kun teollisuusalueen rakentamisessa vesiasioita ei osattu miettiä loppuun asti. Alueelle rakennettiin uusi tie, jonka seurauksena sinne ilmestyi viitasammakolle sopivia uusia kosteikkoja. Muuttuneiden olosuhteiden takia teollisuusalue uhkaa nyt jäädä keskeneräiseksi.
Viitasammakko kuuluu EU:n luontodirektiiveissä tiukasti suojeltuihin lajeihin yhdessä muun muassa naalin, saimaannorpan ja liito-oravan kanssa. Suomen näkökulmasta viitasammakkoa suojellaan liian tiukasti. Laji luokitellaan täällä elinvoimaiseksi. Se ei ole uhanalainen, eikä edes harvinainen. Viitasammakko elää koko Suomessa Tunturi-Lappia lukuun ottamatta.
Järjettömältä vaikuttavaan sääntelyyn tarvitaan korjaustoimenpiteitä. Oulun ja Kempeleen ylimmät päättäjät vaativat mielipidekirjoituksessaan Kalevassa (6.11.), että Suomen hallitus käynnistää selvityksen viitasammakon suojeluaseman uudelleen arvioimiseksi EU:n luontodirektiivissä. Nykyiset tiukat säädökset aiheuttavat ongelmia kunnille, haittaavat yritysinvestointeja ja heikentävät työllisyyttä.
Keskustan kansanedustaja Timo Mehtälä Haapavedeltä puolestaan jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän perää hallitukselta toimia viitasammakon ylisuojelun lopettamiseksi. Mehtälä lähettää myös suomalaisille europarlamentaarikoille terveisiä, että he hoitaisivat viitasammakon pois EU:n tiukasti suojeltujen lajien listalta.
Kalevan haastatteleman biologin mielestä viitasammakon "paapominen" johtaa Suomessa ajoittain järjettömiin lopputuloksiin myös luonnon kannalta. Luonnon monimuotoisuuden nimissä on esimerkiksi aloitettu lintujärvien kunnostustöitä, mutta ne ovat jääneet puolitiehen viitasammakon elinympäristön turvaamisen takia.
Viitasammakon suojelu ja teolliset rakennushankkeet ajautuvan liian usein ja turhaan toisiaan vastakkain. Niiden ei tarvitsisi olla ristiriitaisia keskenään. Liian tiukkaa sääntelyä pitää pystyä järkeistämään, jottei yhden lajin suojelu aiheuta hyötyihin nähden enemmän vain yleistä haittaa. Samalla rakentamisessa tulee muistaa ettei se heikennä luonnon monimuotoisuutta tai pahenna luontokatoa.
Yksi syy luonnonsuojelun ja rakentamisen törmäyksille löytyy luonnonsuojelulain varovaisuusperiaatteesta. Varovaisuuden mukaisesti luonnolle aiheutuvia haittoja pyritään ehkäisemään ennalta, vaikkei haitoista ole täyttä varmuutta.
Sinänsä hieno varovaisuusperiaate parhaimmillaan takaa sen, etteivät esimerkiksi kunnat voi mahdollistaa alueillensa mitä tahansa luontoa pilaavaa rakentamista. Viitasammakon kohdalla varovaisuus tuntuu kuitenkin kohtuuttomalta, jos elinvoimaisen eläinlajin suojelun perusteella estetään yritystonttien rakentaminen.