Äskettäin julkistettiin pohjoisten maakuntien vihreän siirtymän ohjelma. Se perustuu Lapin kauppakamarin teettämään selvitykseen pohjoisen mahdollisuuksista ja tarkastelun kohteena on koko Pohjois-Kalotti.
Näkymiä pidetään erittäin valoisina. Euroopan siirtyminen fossiilienergian käytöstä uusiutuviin tarjoaa pohjoiselle vahvan roolin, kun Euroopan teollisuutta muutetaan hiilivapaaksi. Pohjoinen tulee tuottamaan enenevässä määrin tuulivoimaa, biotuotteita ja mineraaleja.
Toivottavasti pohjoisessa ei tyydytä vain tähän. Omat luonnonvarat olisi hyvä jalostaa tuotteiksi omalla alueella. Myös kiertotaloudessa on suuria mahdollisuuksia.
Onneksi uusia suunnitelmia pohjoisen vihreästä teollistamisesta tuntuu syntyvän kaiken aikaa.