Kaleva uutisoi (4.11.) koulujen Oulussa ryhtyvät merkitsemään oppilaiden oppituntien aikaisia vessakäyntejä Wilma-tietojärjestelmään. Wilma kuljettaa tiedon koulusta vanhemmille. Valvonnalla halutaan kitkeä ilkivaltaa sekä vapettamista eli sähkötupakointia.
Kurittomaan temppuiluun koulutunneilla on perusteltua puuttua kovalla kädellä. Samalla on hyvä muistaa, että vessa-asia on intiimi toimenpide, jonka suomalaisessa yhteiskunnassa tulee olla helppoa, siistiä ja turvallista myös julkisissa tiloissa.
Kalevan haastattelema (7.11.) julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen huomauttaa, että vessakirjauksesta muodostuu tietosuojalainsäädännön alainen henkilötieto. Hän kysyy perustellusti, onko vessakäyntien kirjaaminen todella tarpeellista vai voitaisiinko vapetusta ja ilkivaltaa torjua muuten.
Vessakäyntien tarkkailu on ongelmallista siksikin, että vessakäynteihin voi olla terveydellinen syy. Kalevan mielipidesivulla (8.11.) asiantuntijajärjestön edustajat kertovat suolistosairauksien yleistyneen nuorilla. Sujuva vessaan pääsy ilman paineita ja selityksiä on taattava, jotta nuori voi keskittyä opiskeluun sen sijaan, että joutuisi pohtimaan herättämäänsä huomiota.
Vessassa käynti voi tuntua pieneltä asialta, mutta taustalla saattaa olla iso hätä. Siksi koulun on tärkeää toimia niin, että epäasiallisen oppilasjoukon käytös ei aiheuta muille oppilaille ylimääräistä haittaa.
Koulu on kaikkia lapsia ja nuoria koskettava julkinen laitos, joten koulun on kestettävä avointa ja kovaakin kritiikkiä toiminnastaan. Silti eri tahoilta – eikä vähiten vanhemmilta – kouluun kohdistetaan liikaa erilaisia vaatimuksia milloin minkäkin asian varjolla.
Äskettäin keskustan kansanedustaja Hilkka Kemppi ehdotti oppitunteja parisuhteesta. Hyvä tarkoitus, mutta kouluihin tarvitaan eniten työrauhaa, eikä etenkään mitään digitekniikalla perusteltua ylimääräistä, jotta opettajat voivat keskittyä koulun perusasioihin kuten lukutaitoon. Välillä tuntuu, että puuttuu vain vaatimus säännöllisestä oppitunnista pajupillin veistoon huoltovarmuuden nimissä.
Koululle heitellään muutenkin yksinkertaistettuja vaatimuksia. Koulun auktoriteetin uskotaan kadonneen vaikkapa sen takia, että opettajat pukeutuvat teinien lailla tennareihin kun ennen miesopettajat työskentelivät kravateissa, suorissa housuissa ja nahkakengissä sekä naisopettajat hameissa ja korkokengissä.
Rentous on tervetullutta vuosikymmenten ankaruuteen. Kepeyden varjopuoli alkaa kuitenkin olla, että arkiselle arvokkuudelle saatikka merkitykselliselle tiedolle tai mieltä ylentävälle sivistykselle on vaikea saada huomiota klikkauksiin perustuvassa elämysjulkisuudessa.
Jotta ratkaisuihin ei tarjottaisi vain ongelmia, koulu ja koko yhteiskunta tarvitsee ihmisten välistä luottamusta. Opettajien koulutus perustuu tieteelliseen tutkimukseen ja opettajiksi tulee ammattitaitoisia ihmisiä. He osaavat ratkaista nuorten koulunkäyntiin liittyvät arkiset ongelmat.