Ve­gaa­ni­ruo­ka jäi tältä lu­ku­vuo­del­ta pois Oulun lu­kioi­den ruo­ka­lis­tal­ta kalliin hinnan vuoksi – kas­vis­ruuan tar­joi­lus­sa Oulu on ollut aiemmin edel­lä­kä­vi­jä

Kasvisruoka on ollut jo pitkään vapaasti valittavissa kaikissa Oulun kouluissa. Vegaaniruokaa söi viime lukuvuonna reilut sata henkilöä.

Oulussa on tarjoiltu kasvisruokaa kohta jo 20 vuoden ajan, mutta vegaaniruoka vasta tekee tuloaan. Kuvituskuva
Oulussa on tarjoiltu kasvisruokaa kohta jo 20 vuoden ajan, mutta vegaaniruoka vasta tekee tuloaan. Kuvituskuva
Kuva: Maiju Torvinen

Vegaanisen ruuan tarjoilu jäi Oulun lukioissa yhden lukuvuoden mittaiseksi ruuan kalliin hinnan takia. Oulun kaupungin lukiojohtaja Pekka Fredriksson kertoo olleensa itse aktiivisena aloittamassa lukioiden vegaaniruokakokeilua.

Ruokaa valmistavat Oulun tilapalvelut, sekä muutama yksityinen palveluntarjoaja, joita tilapalvelut koordinoi. Fredrikssonin mukaan vegaaniruuan tarjoilu aloitettiin tyhjästä ja lukuvuoden aikana käytiin neuvotteluita.

– Talven aikana vegaaniruuan hintaa ei saatu laskemaan, vaan se jäi noin kaksi kertaa muuta ruokaa kalliimmaksi, Fredriksson kertoo.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä