Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Van­hus­ten­hoi­toa Pohteen mall­liin – pi­täi­si­kö ensin saada aikaan toimiva ko­ti­pal­ve­lu, ja sitten vä­hen­tää pal­ve­lu­ko­ti­paik­ko­ja?

Eila menehtyi 24. maaliskuuta päivystyksessä aliravittuna ja kuivuneena. Sitä ennen hän oli maannut vessan lattialla iltahoitajan käynnin jälkeen edellisestä illasta seuraavaan aamuun. Apua hän ei osannut soittaa puhelimellaan tai turvarannekkeellaan pitkälle edenneen muistisairautensa vuoksi.

Eilan kotipalvelut alkoivat kertaviikkoisina miehen kuoleman jälkeen. Tarkoitus oli käydä verenpainetta mittailemassa ja “tsekkaamassa” kunto. Näin jatkui marraskuulle 2023 saakka, kunnes Eila kaatui kotonaan loukaten itseään.

Kotipalvelut lisättiin kolmeen kertaan päivässä. Nämä käynnit kotihoito laski kertaan päivässä vuoden 2024 alussa resurssipulan vuoksi, vaikka lääkäri oli todennut Eilan muistisairauden pitkälle edenneeksi jo lokakuussa 2023. Kotihoidon muistitestissä Eila sai erinomaiset pisteet.

Uuden kaatumisen ja sairaalajakson jälkeen kotikäynnit taas nostettiin kolmeen kertaan päivässä. Kaatumisia sattui kotona lisääntyvissä määrin, ja sairaalassa oloa tai päivystyskäyntejä kertyi kuukausittain vähintään yksi.

Joka sairaalajakson yhteydessä omaiset toivoivat huomattavan, ettei Eila ole kotikuntoinen ja tarvitsee palveluasumispaikan. Muistisairas, joka ei kykene lainkaan huolehtimaan itsestään, virtsaa ja ulostaa vaippaan, eikä kykene huolehtimaan ravitsemuksestaan.

Joka kerta Eila laitettiin takaisin kotiin kolmen kotihoidon käynnin turvin, eikä kotona pärjäämiseen kiinnitetty huomiota. Vuodeosastoilla todettiin, ettei asia kuulu heille vaan kotihoidolle. Viimeisen sairaalajakson loppuarviossa Eilaa kuvattiin “omatoimiseksi, pieniä apuja tarvitsevaksi”.

"Millaisia Eilan viimeiset elinkuukaudet olivat? Arvokkaita ja turvallisia?"

Omaiset olivat yhteydessä kotihoitoon useita kertoja ja pyysivät palavereja – nämä torpattiin henkilökuntapulaan vedoten. Kävi ilmi, ettei kotihoidon perusteena ollut palvelutarpeen arviointia tai hoitosuunnitelmaa. Näitäkin omaiset pyysivät turhaan. Lääkärin kotikäyntiä pyydettiin kotihoidon kautta, turhaan.

Kelan pyytämä lääkärinlausunto sen sijaan kirjoitettiin asiakasta näkemättä.

Lopulta yhteydenotto palveluohjauksen esimieheen tuotti tulosta. Saatiin aikaiseksi SAS-arvio kuukauden päähän. Valitettavasti Eila ehti kuolla ennen sitä. Myös kotihoito lupasi palaveriajan soittaa viikon kuluttua. Soittoa odotetaan yhä.

Kotihoidon laatu oli erittäin vaihtelevaa, ohjausta ei omaisille tarjottu. Muistisairaan kohtaaminen ei monellakaan hoitajalla ollut hallussa. Ruokailusta tai nesteyttämisestä ei huolehdittu. Suihkukäynnit hoiti tytär Eila kieltäytyessä lähtemästä hoitajien kanssa.

Eila pysyi kotonaan, kunnes kaatuminen armahti ja hän pääsi sairaalahoitoon. Kotihoitoa yritettiin vaihtaa, mutta tämä ei onnistunut selkeiden laiminlyöntien puuttuessa. Tyytymättömyys ei ollut peruste. Kotihoidossa taas vedottiin tiedon puutteeseen tai ettei muistisairauden etenemisestä ollut kotihoidossa tietoa. Eikö kaikkia tarvittavaa tietoa tosiaan ollut kotihoidon käytössä?

Pohde vähentää ikäihmisten palvelukotipaikkoja ja vastaavasti kehittää kotiin annettavia palveluita (Kaleva 1.2.). Mistä saadaan kotihoitoon riittävästi resursseja, kun maailmanlaajuinen hoitajapula koettelee myös Suomea? Pyritäänkö ikääntyneet “väkisin” pitämään kotona, vaikka turvallinen selviytyminen on mahdotonta?

Entä kun kotihoidon perusteena ei ole palvelutarpeen arvioita, voiko asiakas saada hänelle suunnattua palvelua tai hoitoa? Miksi Eilalla ei näin ollut? Oliko syynä Eilan kotihoidon palveluiden tuottaminen ostopalveluina? Kuka silloin seuraa kotihoidon toimia ja palveluiden laatua? Eikö tieto kulje eri organisaatioiden ja yritysten välillä?

Olisiko syytä ensin kehittää kotihoidon palveluorganisaatioiden välistä tiedonkulkua, tehtävänjakoa ja vastuuta ennen kuin pyritään miljoonien säästöihin? Pitäisikö ensin aikaansaada toimiva kotipalvelu ja sitten vähentää palvelukotipaikkoja?

Millaisia Eilan viimeiset elinkuukaudet olivat? Arvokkaita ja turvallisia? Oliko elämänlaatu hyvää? Tunsiko hän saavansa hyvää hoitoa? Tuskin. Olisiko parempi ollut palvelukodissa muiden ihmisten joukossa hoidon ulottuvilla? Todennäköisesti.

Herää kysymys, moniko Pohteen aluehallituksen päättäjä haluaisi tällaista hoitoa omaiselleen?

Eilan omaiset

Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.