Viime tammikuussa Torniossa juhlistettiin monivuotisen pohjoinen haaveen toteutumista. Sähköinen ratayhteys Suomen puolelta Haaparannalle oli valmistumassa.
Parannettu yhteys mahdollistaa sähköjunien kulkemisen Suomen rataverkosta Haaparannan asemalle. Yhteys vahvistaa Suomen huoltovarmuutta ja kriisiajan turvaa mutta avaa merkittäviä uusia mahdollisuuksia myös matkustajaliikenteelle ja viennille.
Moni pohjoissuomalainen, ehkä pohjoisruotsalainenkin, odottaa nyt etenkin matkustajaliikenteen lähtövihellystä. Edellisen kerran henkilöjuna kulki Tornionjoen yli 33 vuotta sitten.
Sähköinen yhteys mahdollistaa sen, että Suomesta tulevat junamatkustajat voivat Haaparannalta helpolla vaihdolla jatkaa matkaansa muualle Ruotsiin ja lopulta vaikka manner-Eurooppaan. Kulkua voi odottaa toiseenkin suuntaan.
Myös usean kunnan elinvoimaa ja houkuttavuutta uusi yhteys vahvistaisi, jos sitä viisaasti hyödynnettäisiin.
Nyt uhkaa käydä aivan toisin. Henkilöliikenne on jämähtämässä lähtöasemalle. Junia ei saada liikkeelle, koska tarvittava Suomen valtion tuki puuttuu. Tuki ostoliikenteelle sutaistiin yli Orpon hallituksen elokuisessa budjettiriihessä.
Oulun seudulla ja Meri-Lapissa pettymys on ollut kova, mutta hallituksen päätös on hämmentänyt myös Tornionjoen tuolla puolen. Ruotsi sijoitti sähköistykseen seitsemän miljoonaa euroa, ja rahoitus näyttää valuvan hiekkaan.
Henkilöliikennettä hoitaisi VR, jolla on kolme erilaista vaihtoehtoa ostoliikenteen malliksi. VR:n mukaan liikenteen vuotuinen kustannus olisi enimmillään 1,4–2,1 miljoonaa euroa. Kahdella miljoonalla juna kulkisi Oulusta Haaparannalle päivittäin niin, että se palvelisi aidosti myös työmatkaliikennettä. Pienemmillä rahoilla vuoroväli olisi harvempi.
Matkailijaliikenteen merkitystäkään ei pidä aliarvioida, eikä kyse ole vain siitä, että Oulusta pääsisi junalla Haaparannan Ikeaan tai karkkikauppaan.
Maata pitkin matkustaminen on kovassa nousussa. Kansainvälisiin aikatauluihin saataisiin lisäys, joka kertoo, että myös Suomen ja Ruotsin rajan voi ylittää rautaisten pyörien päällä.
Liikenne- ja viestintäministeriö on esittänyt alueen kunnille, että nämä rahoittaisivat liikennettä 10 prosentin osuudella, siis 200 000 eurolla vuosittain, jos liikenne on päivittäistä. Oulu on luvannut 50 000 euroa, Tornio peräti 100 000, ja kun Kemi, Keminmaa ja Simo ovat ilmoittaneet hoitavansa oman osansa, kunnat kantavat vastuuta tyylikkäästi.
On sanalla sanoen noloa, että ratatyötä kiitettävästi rahoittanut valtio alkaa tässä vaiheessa peruutella.
Toivoa havahtumisesta pitää kuitenkin elättää. Jos rahoitus ehtii esimerkiksi ensi vuoden ensimmäiseen lisäbudjettiin, pendolinot tai intercity-junat ylittävät Tornionjoen vielä vuonna 2026.