Autojen ääniä, puheen sorinaa, rakennustyömaa pauhaa lähistöllä, satunnaisesti jopa linnunlaulua. Mopoilijat rälläävät yöllä, polkupyörän kellon kilisee ja small talk on oudon vaivatonta taloyhtiön saunavuorolla. Rakennukset ovat valtavia, liikenne levotonta ja lumi harmaata.
Tässä ärsykkeiden valtakunnassa on oltava koko ajan on oltava valppaana ja yritettävä tulkita jokainen aistimus. Tämä on monen nuoren valitsema tulevaisuus, myös minun.
Olen 16-vuotias nuori Inarista, Suomen kauneimman järven rannalta, paratiisista maan päällä. Miksi silti hain yhteishaussa Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukioon (OSYK), Oulun Vanhassatullissa?
Inarissa on ammattikoulu, jossa voi opiskella muun muassa suosittua poronhoitajalinjaa, mutta lähin lukio löytyy 40 kilometrin päästä, Ivalosta. Moni lähtee Rovaniemelle suorittamaan putki- tai sähköopintoja ja hakee niiden jälkeen töitä Inarista. Harva lähtee kauemmas.
Miksi en turvautunut tuttuun ja helppoon vaihtoehtoon?
Tärkein syy on itsenäistymisenhalu. Se on varmasti ikäsidonnainen ja murrosiän kautta ilmenevä tunne. Halu olla riippumaton muista ihmisistä on myös kulttuurillinen ilmiö. Suomalainen sisu ja “ei tartte auttaa” -ajatusmalli ovat jopa arvostettuja, vaikkei niitten haittapuolista olekaan paljoa puhuttu.
Moni ottaa varmasti liian ison palan haukattavaksi tai jää miettimään pulmiaan yksin, hakematta apua. En koe itselläni olevan tätä pulmaa, mutta voihan olla, että haluni muuttaa ja itsenäistyä on niin suuri, että se sokaisee loogisen ajattelun.
Pohjoismaissa muutetaan pois vanhempien luota verrattain nuorena. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa muutetaan keskimäärin 21,8-vuotiaana, Keski- ja Länsi-Euroopassa hieman myöhemmin, noin 24-vuotiaana.
Etelä-Euroopassa asutaan kauan vanhempien luona ja Itä-Euroopan maissa on yleistä asua kotona puolison ja vanhempien kanssa. Syinä eroihin voivat olla uskonnot, perinteet tai valtion tukijärjestelmät opiskelijoille.
Yksinasuminen tuo paljon vapauksia ja rauhaa, mutta myös valtavasti vastuita. Ruoanlaitto, hygienia, siivoaminen ja taloustaidot ovat elintärkeitä taitoja, jotka on osattava yksin asuessa.
Koen edellä mainittujen olevan hallussa, mutta monelle ne saattavat tulla yllätyksenä.
Lähes yhtä tärkeä syy itselläni on halu nähdä maailmaa. Olen asunut koko kuusitoistavuotisen elämäni Inarissa, joka on lopulta vain pieni, 640 asukkaan kylä keskellä ei mitään.
Olen käynyt päiväkodin ja peruskoulun inarinsaameksi, mikä tarkoittaa, että luokkamme on hyvin pieni.
Minä ja neljä muuta inarinsaamenkielistä, samanikäistä nuorta olemme olleet suuri osa toistemme arkea päiväkodista asti. Kykenenkö uudistamaan miltei koko lähipiirini muutettuani?
OSYKistä olen toki kuullut pelkästään hyvää, ja että saan sieltä varmasti kavereita, mutta kuitenkin lähteminen Inarin tutuista piireistä herättää pientä epäröintiä.
Enkä ole ainoa, joka haaveilee Ouluun muutosta nuorena, sillä oikeastaan suurin osa Ouluun muuttavista on opiskelijoita.
Oulu on Suomen viidenneksi suurin kaupunki väkiluvun mukaan, 214 651 asukkaalla, mikä on noin 335 kertaa suurempi kuin Inarin asukasluku.
Oulu on muutenkin houkutteleva kaupunki pohjoisen pikkupaikkakunnilta tuleville. Oulussa on meri, kaupunkimaisemaa, ja ihmisiä.
Vaikka oululaisia usein pidetään harvasanaisina ja alakuloisina, ovat ihmiset täysin erilaisia kuin Inarissa. Inarissa kaikki tunnetaan, mutta vain lähimpiä ystäviä moikataan kauppareissulla.
Viikon Oulun-visiittini aikana olen puhunut tuntemattomille enemmän kuin Inarissa vuoteen.
Inarissa luonto on tietysti lähempänä ja kauniimpaa, mutta sen arvostus alkaa kokemaan inflaatiota, kun se on ollut jokapäiväinen ympäristö koko elämäni ajan.
Ryhmäpaine käskee pysymään Inarissa, mutta en halua päättää muiden mielipiteiden perusteella. Sen vuoksi kannan muuttolaatikkoni Tuiraan elokuussa.