Mihin katosi sydämen sivistys – vai katosiko sittenkään? Ihmisenä kasvamisessa on asioita, joita ei opita missään oppilaitoksessa tai järjestelmissä erikseen. Niihin kasvetaan omassa perheessä tai työyhteisöissä. Yksi tällainen ihmiseksi kasvamisena on ”sydämen sivistys”.
Vaikka lapsuudessani ei tuota käsitettä vielä ollut, niin kotonani puhuttiin useinkin hyvistä käytöstavoista. Vanhempani kertoivat meille lapsille, miten minun tulee käyttäytyä suhteessa tosiin ihmisiin.
Erityisen tärkeänä pidettiin sitä, että vieraita ihmisiä tulee kunnioittaa. Kunnioittaa piti tosin kaikkia ihmisiä. Toisista ihmisistä ei saanut puhua pahaa. Kaikkia ihmisiä tuli kohdella tasa-arvoisesti.
Opetettiin maltilla kuuntelemaan toisen mielipidettä. Vaikka olisi eri mieltäkin. Harmikseni en ole aina kyennyt tuohon, mutta muistijälki on silti pysyvä. Yritystä siis on.
Nyt eletään hyvin poikkeavaa aikaa, koronakin vuoksi. Monia toimintaa hankaloittavia toimenpiteitä tehdään. Vaikeissa tilanteissa mitataan meidän jokaisen käyttäytymistä suhteessa toisiin ihmisiin. Samalla tulee näkyväksi missä määrin olemme omaksuneet itse kukin ”sydämen sivistyksen”.
Meneillään on etätöitä ja lomautuksia. Monia hyviä huomioita olen onneksi saanut huomata lähelläni. Empatiaa ja sympatiaa.
Mutta harmikseni myös toisenlaistakin. Kun tehdään töitä etäällä toisistaan, sekä hallinnossa että työpisteissä, niin viestinnällä on iso merkitys. Hallinnossa kerrotaan mikä kellekin on parasta ja onko siitä haittaa vai ei. Ja työntekijät moittivat hallinnossa toimivia. Katoaa toisen kuuleminen, katoaa sydämen sivistys.