Tyypin 1 diabetes on vakava autoimmuunisairaus, joka kohdistuu haiman insuliinia tuottaviin soluihin. Arkistokuvassa mitataan verensokeria.
Kuva: Pekka Peura
Oulussa käynnistyy elokuussa kolme vuotta kestävä pilottihanke 1 tyypin diabeteksen tunnistamisesta varhaisessa vaiheessa. Testattavana on 2- ja 6-vuotiaita lapsia
FINT1DAS-hanke käynnistyy Oulun lisäksi myös Turussa. Turun yliopiston julkaiseman tiedotteen mukaan molemmilla kaupungeilla on pitkä historia 1 tyypin diabeteksen tutkimuksessa. Työtä on tehty 1990-luvulta asti.
Hankkeesta vastaa professori Riitta Veijola Oulun yliopistollisesta sairaalasta ja Oulun yliopistosta.