Nelostien parantamisurakka Simossa on tulossa päätökseen, kun urakoissa on jäljellä enää viimeistelytöitä ja uudet valtatien väylät otetaan käyttöön tällä viikolla.
Tällä hetkellä isoimmat käynnissä olevat työt ovat päällystystyöt, melunsuojaustyöt sekä nurmetus- ja istutustyöt. Kiertoteitä ei kuitenkaan enää tieosuudella tarvita.
– Vaikka kiertotiet poistuvat käytöstä, on vielä monien työvaiheiden töitä käynnissä syyskuulle saakka, Väyläviraston projektipäällikkö Keijo Heikkilä kertoo tiedotteessa.
Kiertoteiden poistuminen käytöstä näkyy erityisesti Etappitiellä, jonka kautta Nelostien liikenne on ohjattu marraskuusta saakka.
Valtatien 4:n liittymien parantamisen Simossa -hankkeeseen on kuulunut Karsikon eritasoliittymän rakentaminen, Simon taajaman kohdan liittymäjärjestelyt sekä Ranuantien eritasoliittymän rakentaminen.