Olen jo 80 vuotta joutunut näkemään, kokemaan ja kuulemaan ihmisen ahneutta sekä piittaamattomuutta laista, käytöstavoista tai moraalista.
Thaimaalaisten poimijoiden riisto ja suuryrityksen urakoitsijan epäillyt luonnonsuojelurikokset Kainuussa vertautuvat muistissani siihen, mitä suuryritysten, muun muassa UPM:n pääomistama Pohjolan Voima teki neljäkymmentäluvulla Kemijoella.
Siellähän täysin moraaliton teko oli, kun lupaehdoissa vaaditut kalaportaat jätettiin rakentamatta Isohaaran voimalaitokseen, jota enoni oli rakentamassa.
Poliitikkoja ja julkisen hallinnon päättäjiä voideltiin samaan tapaan kuin nykyisinkin. Silloin vanhaan aikaan olin itsekin silloin tällöin vierailemassa muun muassa Jumiskon kerholla, jossa päättäjille kerrottiin voimalaitosten siunauksellisuudesta koko Suomella.
Se esimerkiksi, että minultakin vietiin jokien runtelun takia mahdollisuus harjoittaa isieni tavoin lohen kalastusta ja jalostusta jäi korvaamatta täysin. Luontoarvojen pilaamisesta ei puhunut kukaan.
Hieman on 80 vuoden aikana edistytty EU:n luontodirektiivien ansiosta, mutta esimerkiksi ministerinä toimineen Paula Lehtomäen haastattelu metsäalan toiminnasta (Helsingin Sanomat 25.8.2024) antaa toivottoman kuvan poliitikkojen kyvystä estää kansalaisten yhteiseen etuun kohdistuvaa rumaa toimintaa.
Eikä TV:n aamulähetyksessä 26.8. hallituspuolueen perussuomalaisten edustaja kyennyt eikä halunnut nähdä lainkaan metsää puilta eikä tuomita alaa vaivaavia lainvastaisia tekoja.
Kun olen nähnyt omien työtovereideni, asiakkaitteni, alihankkijoitteni ynnä muiden joutuneen käräjille, vankilaan ja myyneen lähiomaisensa, työtoverinsa ja ystävänsä edun saadakseen itselleen etua, on uskoni liikemiesmoraalin paranemiseen hiipunut iän mukana.
Marjayrittäjä Kriston ja hallintoneuvos Soraisen lahjontatapauksesta voidaan sanoa, että järjen vastaista on se käytäntömme, että liike-elämässä sallitaan jopa tuhansien eurojen lahjamatkoja, esinelahjoja ilman vero- tai muita seuraamuksia.
Miksei tähän saada tolkkua?
Pekka Joensuu
diplomi-insinööri, Vaasa