Perussuomalaiset ovat varoittaneet toistuvasti väestönmuutoksesta maahanmuuttajien tuodessa mukanaan perisuomalaiselle kulttuurille vieraita arvoja ja elämäntapoja.
On mitä ironisinta, että nyt tunnustetaan sen todellisen väestönmuutoksen riski, joka ihmiskunnan häviämisenä on arvioitu 10 prosentin luokaksi. Elon Musk on arvioinut robottien määrän lisääntyvän biljoonilla. Kun samaan aikaan ennustetaan, että ne ovat ihmistä älykkäämpiä ja lopulta saavat meistä niskalenkin, kysehän on nimenomaan väestönmuutoksesta robottien hyväksi.
Miten ihmiskunta elää ilman työtä, kun lupaus kansalaispalkasta ei vakuuta. Miljardööriluokka voisi jo nyt varmistaa kaikkien elossa säilymisen, joten miksi se muuttuisi tulevaisuudessa? Miksei Musk jo nyt käytä triljooniaan köyhyyden torjumiseksi ja sen sijaan, että hän rahoittaa tai muutoin vaikuttaa USA:n ja Saksan vaaleihin jättiomaisuudellaan?
Miten tulevaisuuden eliitti lopettaisi ahneuden ja eriarvoisuuden perustulon keinoin, ja kuinka miljardööriluokka suostuisi siihen, ettei sillä olisi enää yksinoikeus luksukseen tai edes elämään?
Enää näistä ilmiöistä ei puhuta salaliittoteorioina, vaan jopa Bill Gates monien tekoäly-yhtiöiden edustajien tavoin varoittaa julkisesti ja näkyvästi säätelystä vapaan tekoälyn uhkakuvista. Pelkäämmekö siis enemmän maahanmuuttajia, joita heitäkin tietyt tahot houkuttelevat maahan halvan työvoiman nimissä kuin robotteja, joiden jo tiedetään tuhoavan lähitulevaisuudessa useimmat työpaikat?
Orpon ilmoittamat 13 000 uutta datakeskustyöpaikkaa on hyttysen surinaa, kun datakeskusten tavoite on paitsi laajennettu kansalaiskontrolli ja ihmisen autonomian riisto robottien alamaisuuteen, historiallinen ihmistyön alasajo.
Onko Suomi nyt tekoälypsykoosin sokein banaanivaltio? Tiedetään myös miten lyhyt datakeskuksen elinkaari on. Vuosia. Mitäs sitten? Miten varaudutaan tulevaan suurtyöttömyyteen, joka on aivan eri luokkaa kuin historiassa. Miksei kerrota miten tekoälyä ja datakeskuksia aiotaan Suomessa säädellä ja estää tuhoamasta ihmisten toimeentuloa, eläinten ja ihmisten terveyttä, vesivaroja ja sähkön kohtuuhintaa?
Riskinä ovat myös rikollistahot, joita on pesiytynyt jo moniin hallituksiin, ja joita kiinnostaa vain oma rikastuminen ihmiskunnan hyvinvoinnista piittaamatta. Riskinä ovat itse tekoälykorporaatiot, joiden johdon on osoitettu olevan psykopaattista, inhimillisistä arvoista piittaamatonta, äärimmäisen ahnetta porukkaa. Sam Altman on sanonut, että jos ihmiskunta sitten tuhoutuu, ainakin he synnyttävät mahtavia yhtiöitä. Elon Musk suhtautuu riskeihin välinpitämättömästi ja kyynisesti.
On järkyttävää, että Suomi on lähtenyt Googlen kelkkaan mittavalla sopimuksella, aikana, jolloin 61 prosenttia amerikkalaisistakin vaatii datakeskuksista luopumista niiden monien ongelmien tähden (syöpä, luonnon ja yhteisvarantojen turmeltuminen, eläinten asema).
Mitä esimerkiksi Muhoksen, Vaalan ja Kajaanin päättäjät voivat kertoa meille niiden alueille kaavailtujen datakeskusten inhimillisistä, ekologisista, sosiaalisista ja ympäristövaikutuksista? Onko tavalliset asukkaat päässeet vaikuttamaan näihin sopimuksiin millään tavalla? Enpä usko. Elämme siis myös mittavaa demokratiakriisiä.
Kaarina Kailo
dosentti, Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallituksen jäsen (vas.), Oulu