Kaleva uutisoi 2.7. ADHD-diagnooseja tehtailleesta, holtittomasti lääkkeitä määränneestä lääkäristä sekä 13.7. ADHD-lääkkeiden katukaupasta.
Päihdelääkäri Pekka Laine onneksi toi esille lääkkeiden kiistattomat hyödyt, kun niitä käytetään suositellusti ADHD:n hallintaan. Hän mainitsi myös hoitamattomaan ADHD:hen liittyvät riskit. Keskusteluissa nousevat yleensä esiin päihteet ja rikollisuus.
ADHD on perinteisesti mielletty ylivilkkaiden poikien ongelmaksi, vaikka todellisuudessa piirteistön esiintyvyys on sama molemmilla sukupuolilla. ADHD-nimestä (attention deficit and hyperactivity disorder) koituu hallaa etenkin tytöille ja naisille, joiden ADHD ei ilmene ylivilkkautena ja häiriköintinä. Alidiagnostiikasta kärsivät eniten koulutetut, näennäisesti hyvin suoriutuneet aikuiset naiset.
Olin ujo ja tottelevainen lapsi. Kouluarvosanat olivat erinomaiset käytös- ja huolellisuusnumeroa myöten. Vasta saatuani aikuisena diagnoosin ymmärsin, että tietyt lapsuuteni kiusalliset asiat olivatkin ADHD-piirteitä: tunsin itseni aina ulkopuoliseksi, loukkaannuin herkästi, kammoksuin kritiikkiä. Jouduin myös kiusatuksi.
Opiskeltuani lääkäriksi kävi arkeni pikkuhiljaa kaoottiseksi. Ylitöistä huolimatta en saanut töitäni valmiiksi. Työtapojani moitittiin taiteellisiksi. Unohtelin, myöhästelin.
Kotona en jaksanut tyhjentää pyykkikonetta. Puhelin löytyi jääkaapista, avaimet ulko-ovesta. Itkin, kiukuttelin. Neurokirjon häiriöihin erikoistunut psykiatri tutki minut ja kertoi, että uupumuksen ja kaaoksen syy oli ADHD.
Stimulanttilääke auttaa useimpiin ADHD-ongelmiini. Arjen sähläys ja tunnereaktiot ovat paremmin hallinnassa. Opiskelu ja vertaistuki helpottavat häpeää.
Onneksi minulla on myös ADHD:lle tyypillisiä hyviä ominaisuuksia. Potilaani kiittävät minua yksilöllisestä kohtaamisesta ja uskalluksesta ajatella itsenäisesti. Huomaan muilta piiloon jääviä yksityiskohtia ja ratkaisen ongelmia luovasti. Innostuessani tehtävästä olen pysäyttämätön. Parhaimmillani olen päivystystilanteissa, jollaisia moni muu karttaa.
Koska olin työssä leimautunut ongelmaksi, päädyin kertomaan esimiehelleni, että olen saanut diagnoosin, joka selittää kaiken, ja halusin korjata asiat. Toivoin esimieheni osoittavan kiinnostusta, ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta asiaani kohtaan. Sen sijaan hän yhä syyttää minua aiemmista ongelmista ja systemaattisesti pyrkii minusta eroon. Hän on myös kieltäytynyt työnkuvan mukautuksista pärjäämiseni helpottamiseksi.
"Ethän sinä voi sairaudella oikeuttaa sitä, että rikot sääntöjä!"
"Meillä kaikilla on erilaisia ominaisuuksia, mutta velvollisuudet on kaikkien hoidettava samalla tavalla!"
ADHD ei ole sairaus. ADHD-yksilö ei möhli tahallaan. Aikuisena diagnoosin saanut on jo vuosikymmeniä kärsinyt kritiikistä, epäonnistumisista ja alisuorittamisesta. Diagnoosi on avain ratkaisuihin, ei tekosyy ongelmien aiheuttamiseksi jatkossakin. Työnantajien tulisi ymmärtää, että ADHD-yksilön suvaitseminen ja tukeminen on kaikkien etu.
Nepsylääkäri
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.