On hienoa, että junaliikenne vihdoin käynnistyy Tornion kautta Haaparantaan. Mutta nuo aikataulut ovat kyllä – sanoisinko – varsin huonolla tavalla erikoiset.
Vuorot ajetaan myöhäisillassa ja varhaisaamussa. Aikataulu on tehty ilmeisesti Suomessa toimivan VR:n ehdoilla matkustajia kuuntelematta. Sikisikö, että ne saavat jotain piilotettua valtiontukea ostoliikenteen "varjolla"?
Ajetaan junia, jotka muuten seisoisivat yön yli kello 19.41–09.16 Oulun ratapihalla tyhjänpanttina, kuten nyt. VR on määrännyt hinnan valtiolle ja kunnille, aikataulut ja kaluston jolla ajetaan, jotta saadaan mainosvaltiksi "suora kansainvälinen yhteys" Helsingistä Haaparantaan.
Uutisissa on kerrottu aiemmin matkustajamääräarvion olevan 40 000–80 000 vuodessa. Se ei monta matkustajaa päivittäistä neljää yhdensuuntaista vuoroa kohti tee.
Ennakkoon ilmoitettu hinta 1,4 –2 miljoonaa ei riittänyt 30:een viikkovuoroon. Luettiin valtion budjettikirjasta 1,9 miljoonaa ja kuntien lupaama 0,2 miljoonaa eli yhteensä 2,1 miljoonaa, ja sillä kyetään vaivoin ajamaan 28 viikkovuoroa.
Lauantain päivävuorosta luovuttiin, kun rahat eivät riitä – se olisi voinut olla ainoa vuoro, johon matkustajia olisi voinut jopa tullakin. Lisäksi Ruotsin puolella pakotetaan Suomen VR:n omistama Norrtåg sovittamaan aikataulunsa yhteensopiviksi Suomen liikenteeseen joulukuussa 2026.
Tyhjiä junia tullaan ajamaan kahta puolta rajaa, joku voisi ajatella että kyllä ahneudella pitäisi joku raja olla.
Johannes Miettinen
Haaparanta