Euroopan puolustuskyvyn vahvistamisesta on puhuttu Ukrainan sodan alusta lähtien, mutta vasta viime viikkojen ennennäkemättömät käänteet ovat pakottaneet maanosan ottamaan kohtalonsa oikeasti omiin käsiinsä.
Tuorein sokki koettiin viime perjantaina Valkoisessa talossa. Donald Trump todella näyttää olevan valmis heittämään Ukrainan susille.
Euroopalle tilanteessa kyse on koko maanosan turvallisuudesta, sillä Kremlin voitto Ukrainassa merkitsisi Venäjän uhan nousua uudelle tasolle. Samalla tuo voitto kertoisi, ettei EU:lla ole kykyä edistää keskeisiä arvojaan kuten vapautta, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota.
Lontoon sunnuntainen huippukokous antoi lupauksia, että juhlavien puheiden ohella voi alkaa odottaa myös tekoja.
Britannian pääministerin Keir Starmerin mukaan Ukraina, Ranska ja Britannia alkavat rakentaa yhteistä rauhansuunnitelmaa, joka esiteltäisiin Yhdysvalloille. Ukrainan mahdollista rauhansopimusta toimeenpanemaan on aikomus koota "halukkaiden maiden liittouma". Myös Suomi on luvannut antaa panoksensa.
Euroopan resursseista puolustuksen vahvistamisen ja Ukrainan tukemisen ei pitäisi jäädä kiinni. Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) latoi maanantaina maanpuolustuskurssin avajaisissa kuulijoille tätä osoittavia lukemia:
EU-mailla on yli 1,2 miljoonaa sotilasta, yli 4 000 taistelupanssarivaunua, yli 30 000 panssaroitua miehistönkuljetusvaunua, lähes 9 000 tykkiä tai raketinheitintä, yli 1 500 hävittäjää tai pommikonetta ja yli 1 300 alusta. Lukuisat Euroopan maat ovat nyt ilmoittaneet vielä vahvistavansa puolustustaan.
Häkkäsen puheeseen voi lisätä, että EU:n, Britannian, Norjan, Sveitsin ja Kanadan yhteinen BKT on samaa luokkaa kuin Yhdysvaltain. Pohja on siis kunnossa. Sodan laajentumista ei halua kukaan, mutta sitä voidaan estää riittävällä pelotteella.
Suomi joutuu tässä koko ajan miettimään myös omaa kansallista puolustustaan ja pitkää rajaansa Venäjän kanssa. Esimerkiksi siitä, voisiko Suomi lähettää joukkoja Ukrainaan esimerkiksi kriisinhallinnan tueksi, on poikkeavia näkemyksiä.
Kaiken sekasorron keskellä kiinnostava kehityskulku on se, että EU:sta ulos suistunut Britannia tekee nyt paluuta keskeiseksi eurooppalaiseksi toimijaksi. Maalla on Euroopan puolustukselle paljon annettavaa. Samoin sen suhteet Yhdysvaltoihin ovat vankat.
Sitä on syytä toivoa, ettei uusi tilanne synnytä kisaa Euroopan johtajuudesta Starmerin, presidentti Emmanuel Macronin ja tulevan liittokanslerin Friedrich Merzinkin kesken. Sitä ei nyt kaivata.
Samoin pienempien maiden ääntä on kuultava. Eurooppalaisia puolustuskykyjä ei toivottavasti vahvisteta niin, että suurimmat hankinnat kohdistuvat vain isoimpiin maahan. Myös Suomella ja Oulun seudulla on tarjota kyvykkyyksiä, joista koko maanosan puolustus voi hyötyä.