Ter­ra­fa­me sel­vit­tää puo­lus­tus­teol­li­suu­des­sa käy­tet­tä­vän har­vi­nai­sen maa­me­tal­lin tal­teen­ot­toa

Terrafamen mukaan yhtiöstä voisi tulla Euroopan ainoa skandiumin tuottaja. EU on luokitellut skandiumin kriittiseksi raaka-aineeksi.

Helsinki
Terrafamen kaivos sijaitsee Sotkamossa.
Terrafamen kaivos sijaitsee Sotkamossa.
Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Kaivosyhtiö Terrafame kertoo aloittaneensa esiselvityksen skandiumin talteenotosta osana tuotantoprosessiaan.

Skandium on harvinainen maametalli, jonka Euroopan unioni on luokitellut kriittiseksi raaka-aineeksi. Skandiumia käytetään muun muassa korkeassa teknologiassa ja puolustusteollisuudessa.

Terrafamen mukaan yhtiöstä voisi tulla Euroopan ainoa skandiumin tuottaja. Tällä hetkellä valtaosa maailman skandiumista tulee Kiinasta.

Terrafame sanoo, että yhtiön kaivosalueella Sotkamossa on mahdollisuus ottaa talteen muitakin metalleja nykyisten nikkelin, sinkin, koboltin, kuparin ja uraanin lisäksi. Tavoitteena on, että skandiumin talteenotossa hyödynnettäisiin Terrafamen uraanin talteenottolaitoksen nykyistä sivuvirtaa.

Terrafamen mukaan skandiumin tärkeimpiä käyttökohteita ovat alumiiniseokset, joissa skandiumin ominaisuudet mahdollistavat kevyemmät, lujemmat ja kestävämmät rakenteet.

Yhtiö sanoo, että jo pienikin skandiumlisäys parantaa alumiiniseosten lujuutta merkittävästi, mikä tekee siitä houkuttelevan materiaalin useille toimialoille.

Tavoitteena investointipäätös ensi vuonna

Toimitusjohtaja Antti Koulumiehen mukaan hankkeella on potentiaalia nostaa Terrafame merkittäväksi toimijaksi skandiumin maailmanlaajuisilla markkinoilla.

– Se täydentää uutta lupahakemustamme toiminnan laajentamiseksi sekä investointiamme primääriliuotuskapasiteetin kasvattamiseen, jotka muodostavat perustan tulevalle kasvullemme ja kilpailukyvyllemme, Koulumies sanoo tiedotteessa.

Esiselvityksen odotetaan valmistuvan tämän vuoden loppuun mennessä. Selvitystä johtaa australialainen konsulttiyhtiö Worley.

Terrafamen mukaan tavoitteena on, että investointipäätös voitaisiin tehdä ensi vuoden alkupuolella. Investointipäätöksen jälkeen tuotannon käynnistyminen veisi vielä arviolta kaksi vuotta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä