"Tätä on odo­tet­tu" – Ra­vin­to­lan lou­nas­ruo­ka maistui Oulussa kuu­kau­den mit­tai­sen sulun jäl­keen, baa­rei­hin tultiin ta­pa­maan tuttuja

Sulun päättyminen ilahdutti yrittäjiä. Päättäjiltä olisi kuitenkin kaivattu asiasta tietoa jo aiemmin.

Oulu
Elsa Närhi (vas.) ja Minttu Vartiainen ovat jo ehtineet kaivata lounasravintolan ruokaa. Molemmat kehuvat annoksensa olevan tosi hyvää.
Elsa Närhi (vas.) ja Minttu Vartiainen ovat jo ehtineet kaivata lounasravintolan ruokaa. Molemmat kehuvat annoksensa olevan tosi hyvää.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Oulun Limingantullissa sijaitsevassa lounasravintola Tähtilounaassa näyttää perjantaina puoliltapäivin sellaiselta kuin lounasravintolassa yleensä näyttää. Pöytiin on asettunut ruokailijoita pieninä seurueina, ja salaattilinjastoa kiertää jononpoikanen. Erityiseksi tilanteen tekee se, että 8. maaliskuuta alkanut ravintolasulku on Pohjois-Pohjanmaalla päättynyt, ja maakunnan ravintolat ovat voineet avata ovensa perjantaina muillekin kuin noutoruoka-asiakkaille.

– Tätä on odotettu.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä