Kolumni

Tänä vuonna paras jou­lu­lah­ja voi olla pieni, konk­reet­ti­nen teko

Koronarokotuksen ottamisen voi nähdä hyvän tekemisenä niin itselle, lähimmäisille kuin tuntemattomille. Jouluna kannattaa suoda myös ymmärrystä kanssaihmisten ratkaisuille, kirjoittaa päätoimittaja Sanna Keskinen.

Tänään jouluaattona Suomi valmistautuu rauhoittumaan jouluun jo toista kertaa koronaepidemian aiheuttamissa poikkeuksellisissa olosuhteissa.

Viime joulun tapaan me kaikki joudumme puntaroimaan sitä, mikä on nyt turvallista ja millaisia riskejä olemme valmiita joulunviettoon liittämään. Kotitestit lienevät käytössä monella varotoimena, mutta silti esimerkiksi sukujen ikäihmisten tai muiden riskiryhmään kuuluvien tapaaminen voi arveluttaa.

Erona viimevuotiseen on nyt se, että vuosi sitten oli valoa näkyvissä: hoitohenkilökuntaa oli alettu rokottaa ja rokotusten teho näytti lupaavalta.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut