
Tällä viikolla tapetilla ollut häiriökäyttäytyminen ei rajoitu pelkästään linja-autoihin. Myös taksiala joutuu todistamaan ikäviä tapauksia silloin tällöin.
Toisinaan tapahtumat johtavat peruuttamattomiin tekoihin. Viimeisin esimerkki on viime elokuulta, kun taksia kuljettanut 19-vuotias nainen sai surmansa Asikkalassa.
– Surullinen tapaus. Tuollaiset tilanteet ovat kuitenkin äärimmäisen harvinaisia, Oulun Aluetaksin toimitusjohtaja Ville-Veikko Pohjola sanoo.
Myös Oulussa on todistettu traagisia tapahtumia tämän vuosituhannen puolella, kun ylikiiminkiläismies tuomittiin oululaisen taksinkuljettajan taposta, törkeästä ryöstöstä, varkaudesta ja ampuma-aserikoksesta 13 vuodeksi vankeuteen.
Teko tapahtui Oulun sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksen pihalla pistoolilla ampumalla tammikuussa 2001.
– Sen jälkeen on ollut kevyempää nujakointia. Jos ei joka vuosi, niin joka toinen vuosi pitää kutsua virkavalta paikalle, Pohjola toteaa.
Pohjolan mukaan asiakkaiden suunsoitto on häiriötilanteista yleisin. Tapahtumat liittyvät usein yöelämään ja niin sanotusti vahvemman kansalaisluottamuksen nauttimiseen.