Tuulessa humisevien mäntyjen lomassa näkyy liikettä. Paikalle on leiriytynyt joukko ihmisiä, jotka puuhailevat erilaisia asioita yksin sekä yhdessä.
Meneillään on Lempeä kontio lehdossa -työryhmän Hieta huhuilee – saari supattaa -tapahtuma. Tapahtuma kuuluu Oulun kulttuuripalveluiden kaupunginosataiteilijahankkeeseen, jossa toteutetaan erilaisia yhteisöllisiä taideprojekteja ympäri Oulua.

Luonnosta, taiteesta ja Hietasaaresta kiinnostuneet ovat kokoontuneet keskiviikkona Holstinpuistoon erilaisiin taidetyöpajoihin kokeilemaan uusia menetelmiä sekä syventymään luonnon rauhaan.
Iltapäivä on hyvässä vaiheessa, ja meneillään on osallistujille ilmainen syanotypiapaja.
Syanotypia eli sinikopiotekniikka on kuvanpainamismenetelmä. Työpajassa luodaan kuvia painattamalla rautaliuoksella herkistettyä akvarellipaperia vasten Holstinpuistosta löytyviä kasveja.
Lasilevyjen väliin puristettuja tuotoksiaan huolellisesti seuraavia ihmisiä löytyy ympäri niittyä.
Keskiviikkona oli mahdollista osallistua myös työryhmän jäsenen ja sirkustaiteilija Katja Lehtolan metsäimprotyöpajaan, jossa osallistujat voivat vahvistaa yhteyttä omaan kehoonsa ja leikillisyyteensä.