
Suomessa tänään vieraileva sotilasliitto Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoo, että Suomen ja Ruotsin Nato-neuvotteluissa on tapahtunut edistystä. Hän ei täsmentänyt millaista.
Stoltenberg kommentoi asiaa lehdistötilaisuudessa pääministeri Sanna Marinin (sd.) kanssa. Stoltenberg vierailee Suomessa osana Pohjoismaisen Työväenliikkeen yhteistyökomitea SAMAKin vuosikokousta.
Stoltenberg sanoi myös olevansa vakuuttunut, että Suomesta ja Ruotsista tulee Naton jäseniä. Suomi, Ruotsi ja Turkki jatkavat keskusteluita jäsenyydestä Nato-jäsenyydestä maaliskuussa Brysselissä.
– Viestini on, että sekä Suomi että Ruotsi ovat toteuttaneet sen, mitä lupasivat Turkille kolmikantaisessa sopimuksessa viime kesäkuussa Madridissa. Joten nyt on aika ratifioida ja toivottaa Suomi ja Ruotsi täysin jäseniksi.
Marin puolestaan totesi, että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyysprosessin venyminen on taakka myös Natolle, koska maat täyttävät Naton kriteerit.
"Suomi ja Ruotsi ovat paremmassa asemassa kuin ennen hakemista"
Stoltenbergin mukaan Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys on sekä hänen että Naton tärkeimpiä tavoitteita tällä hetkellä. Hän myös muistutti, että Suomen ja Ruotsin Nato-prosessi on edennyt historiallisen nopeasti viivästyksistä huolimatta.
– Suomi ja Ruotsi ovat nyt paljon paremmassa asemassa kuin ennen jäsenyyden hakemista. Kutsujäseninä he istuvat Naton pöydissä, hän sanoi.
Lisäksi useat Nato-maat ovat tarjonneet maille turvatakuita, ja Suomi ja Ruotsi ovat integroituneet Naton sotilas- ja siviilirakenteisiin, hän sanoi.
"Unkari ei ole kertonut ehdoista"
Marinilta ja Stoltenbergiltä kysyttiin myös Unkarista. Unkari on viivytellyt Suomen ja Ruotsin Nato-hakemuksien ratifioinnin suhteen.
Sekä Marin että Stoltenberg sanoivat, että he eivät ole kuulleet mitään erityistä Unkarista ratifioinnin ehtoja koskien.
– Unkari ei ole kertaakaan sanonut, että heillä olisi ehtoja Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydelle. Päinvastoin he ovat sanoneet, että he ratifioivat hakemukset, mutta se ottaa jonkin verran aikaa, Marin sanoi.