Koronatilanne: Epi­de­mia pa­hen­tu­nut sel­väs­ti Oulussa

Suo­mes­sa on saa­vu­tet­tu 80 pro­sen­tin ro­ko­tus­kat­ta­vuus kak­kos­pii­kil­le – Poh­jois-Poh­jan­maal­la on todettu 121 uutta ko­ro­na­tar­tun­taa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoi keskiviikkona 954 uudesta koronatartunnasta Suomessa.

Suomessa on nyt saavutettu kahden koronarokoteannoksen osalta 80 prosentin rokotuskattavuus 12 vuotta täyttäneillä, vahvistaa THL. Kaikkiaan Suomessa on annettu yli kahdeksan miljoonaa koronarokoteannosta. Ensimmäisen annoksen on saanut yli 85 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä.

Pohjois-Pohjanmaalla kaksi koronarokotusta on saanut 67 prosenttia yli 12-vuotiaista ja yksi rokotus on 84 prosentilla.

Sairaalassa olevien määrä ei ole kasvanut

Sairaalahoidossa koko maassa on 252 koronapotilasta, joista 28 on tehohoidossa. Sairaalassa olevien potilaiden määrä on vähentynyt maanantaista neljällä ja tehohoidossa olevien kuudella.

Uusia koronavirukseen liittyviä kuolemia on raportoitu tiistain jälkeen kolme.

Oulun yliopistollisessa sairaalassa on hoidettavana yhdeksän koronapotilasta. Määrä on sama kuin eilen.

Pohjois-Pohjanmaalla on raportoitu 121 uudesta koronatartunnasta, joista 68 on Oulussa. Kuusamossa ja Raahessa on molemmissa 13 tartuntaa. Limingassa on kuusi, Kempeleessä viisi, Siikajoella neljä sekä Ylivieskassa neljä uutta tartuntaa. Haapavedellä ja Kalajoella on kaksi tartuntaa. Yksi tartunta on Muhoksella ja Sievissä.

Maskisuositus tiukkenee Oulussa

Oulun on siirtynyt koronavirusepidemian leviämisvaiheeseen. Kaupungin johtoryhmä linjasi keskiviikkona maskisuositusta Pohjois-Pohjanmaan alueellisen koordinaatioryhmän suosituksen mukaiseksi.

Uusi suositus korostaa maskin käyttämisen tärkeyttä etenkin sellaisille henkilöille, joilla ei ole täyttä rokotesarjaa. Sellaisille henkilöille, joilla ei ole täyttä rokotesarjaa, maskin käyttöä suositellaan aina julkisissa sisätiloissa liikuttaessa.

Rokotettujen henkilöiden suositellaan käyttävän maskia oman harkinnan mukaan julkisissa sisätiloissa, joissa on pidemmän aikaa paljon ihmisiä lähellä toisiaan. Tällaisia tilaisuuksia ovat esimerkiksi ruuhkaiset yleisötilaisuudet.

Kello 12.20 juttuun on lisätty maskisuosituksen tiukkeneminen Oulussa.