Suomen Os­car-eh­dok­kaan tuot­ta­jan mukaan kau­ris­mä­ki­lei­mas­ta on päästy ja suo­ma­lai­sia me­nes­tys­elo­ku­via ei yhdistä mikään – ja se on ihana asia

Kotimaisen fiktioelokuvan monimuotoistuminen näkyy myös nuortenelokuvassa. Lastenelokuviin sen sijaan kaivataan lisää alkuperäiskäsikirjoituksia.

Elina Pohjola on onnellinen siitä, että hän ehti tuottaa Tytöt tytöt tytöt -elokuvan ennen Ylelle siirtymistään. – Siinä elokuvassa kaikki palaset loksahtivat kohdilleen. Sitä on ihana katsoa yleisön kanssa, hän sanoo.
Elina Pohjola on onnellinen siitä, että hän ehti tuottaa Tytöt tytöt tytöt -elokuvan ennen Ylelle siirtymistään. – Siinä elokuvassa kaikki palaset loksahtivat kohdilleen. Sitä on ihana katsoa yleisön kanssa, hän sanoo.
Kuva: Anssi Juntto

Maailmallakin menestyneen Tytöt tytöt tytöt -elokuvan tuottajan Elina Pohjolan mielestä suomalainen nuortenelokuva on hyvissä kantimissa.

– Samalla kun kotimainen elokuva on monimuotoistunut ja rikastunut, niin on tapahtunut myös nuortenelokuvalle. Esimerkiksi juuri tällainen elokuva, jonka pääosassa kolme teinityttöä etsivät ja tutkivat seksuaalisuuttaan omilla ehdoillaan ja täysin ilman väkivallan uhkaa, on jotain, mitä emme ole aiemmin nähneet, Pohjola sanoo.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä