Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Suat­taa­pi olla jotta on, vuan suat­taa­pi olla, ettei oukkaa, sanoo sa­vo­lai­nen sanonta

Asukkaiden ääni hukkuu Oulun rakentamispäätöksissä.

Kielitoimisto määrittelee sisun näin: sitkeä, hellittämätön tahdonvoima, lannistumattomuus, uskallus ja rohkeus.

Näin kuvailisin myös Veikko Ervastia ja muita hänen kaltaisiaan ihmisiä, jotka vastustuksista huolimatta sanovat mielipiteensä julki. Kiitos siitä heille!

Joillakin ihmisillä on kyky havainnoida, ja nähdä asiat pitemmälle, mikä useimmiten perustuu omiin kokemuksiin, terveelle uteliaisuudelle asioita kohtaan, sekä omiin arvoihin.

Kaikkihan eivät uskalla sanoa julki mielipidettään, ja se voi kiukuttaa sen verran itseä, että pahaa oloa pitää purkaa heihin, jotka uskaltavat. Liekö tuo vain suomalainen ilmiö(?).

Ikävää vain, että kun muuta järkevää perustelua ei keksitä, niin lopulta otetaan esiin "puolue-kortti", nimittely tai asia, joka ei kuulu mitenkään aiheeseen. Mielestäni silloin mennään jo henkilökohtaisuuksiin.

Pitäisi siis erottaa ihminen ja mielipide toisistaan.

Eräs arvostelijoiden kuluneimmista lauseista on, että ”joku on kehityksen tiellä”. Mahtaneeko yksi ihminen kyetä moiseen?

Pitäisi ensin määritellä, mitä kehityksellä tarkoitetaan missäkin tilanteessa. Kun joku vastustaa jotain, niin se on ihan aito tunne, jonka haluaa tuoda esille, ja se on jokaisen oikeus, ainakin vielä.

Kukaan ei vaadi, että lukijan olisi oltava samaa mieltä. Fiksu ei jyrää toista alleen.

Päämääränä jatkuva kasvun ja tuottavuuden lisääminen, jota jotkut kutsuvat kehitykseksi, ei aina ole se paras mahdollinen tie, eikä se useinkaan palvele kaikkia.

Joskus olisi hyvä ottaa askelia taaksepäin, ja katsoa rauhassa kokonaisuutta kauempaa, koska on työlästä sitten jälkeenpäin, ja joskus jopa mahdotonta, korjata enää tapahtunutta.

Sitä paitsi ilman meitä puolustajia ja tienraivaajia esimerkiksi Raksilan puutaloalue olisi jo ajat sitten höylätty sileäksi ja tilalla ties mitä.

Esimerkkejä löytyy paljon muitakin. Oulussa vallitsee ihmeellinen hinku rakentaa kaikki samaan sumppuun, jota ovat ihmetelleet monet ulkopaikkakuntalaisetkin, Helsinkiä myöten.

Itse olen sitä mieltä, että tulevista, ympäristöä ja luontoa muokkaavista rakennuskohteista, pitäisi järjestää mielipidevaalit.

Ei mitään nettikyselyitä, joka ei tavoita läheskään kaikkia. Otanta ei myöskään kerro koko totuutta. Jos kyselyyn osallistuu vaikkapa tuhat ihmistä, niin se on tuhannen oululaisen mielipide. Loput on heikkoa arvailua.

Me, asioista "marisijat", maksamme veroa ja haluamme, että rahat käytettäisiin oululaisten asukkaiden hyväksi eikä suoraan turisteille! Huomautettakoon, ettei esimerkiksi hotelli työllistä kovinkaan montaa, jos ei kyseessä sitten ole vaikkapa Lontoon Hilton.

Siis lisää työpaikkoja, edullisempaa asumista ja tasapuoliset terveyspalvelut kaikkien saataville. Muu tulee sitten bonuksena perässä, kun elämisen perusasiat ovat kunnossa.

Joskus kuulee sanottavan, että ”kansa tarvitsee leipää ja sirkushuveja”, mikä pitää paikkansa, mutta pitäisikö kuitenkin aloittaa siitä leivästä?

Niitä sirkushuveja voi järjestää joskus ihan kotioloissakin, mikäli tarve vaatii ja mielikuvitusta riittää.

Ida-Emilia Saarinen

Oulu