Seitsemän Oulun seudun rehtoria ottivat kantaa Heinätorin yksikön lakkauttamisen puolesta 8.12. julkaistussa mielipidekirjoituksessa "Kaikilla oppilailla on oikeus oppia yhdessä – koulu on yhteiskunta pienoiskoossa".
On kummallista ja jopa harhaanjohtavaa, kuinka rehtoreiden kannanotossa asetetaan vastakkain inklusiivisen koulun ideaali ja huoltajien, yhdistysten sekä opettajien aito huoli lähikoulujen kyvystä vastata vaativaa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden tarpeisiin.
Rehtorit vetoavat uudistuneeseen oppimisen tuen lainsäädäntöön ja valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteisiin. He muistuttavat, että Suomikin on velvoitettu rakentamaan koulujärjestelmä, "jossa ketään ei suljeta ulkopuolelle".
Näin sen tulisikin olla. Olisi tosin pitänyt olla jo aikapäiviä sitten, mutta kun ei ole. Kuilu ihanteiden ja eletyn todellisuuden välillä on valtava.
Opettajat ovat tuskailleet kuluneen syksyn, kuinka sekava ja monitulkintainen oppimisen tuen uudistus on ollut. Joustavien ryhmittelyjen hyödyt — rehtorien mainitsemat yhdenvertaisuus, tasa-arvo, syrjimättömyys ja sosiaalinen osallisuus — taas eivät toteudu, mikäli resurssit eivät seuraa perässä.
Inklusiivista koulua ei ole ilman taloudellista panostamista.
Rehtorit kirjoittavat erityiskoulujen oppilaiden mahdollisuudesta olla "osa tavallista koulua". Hekin allekirjoittavat, että edellytyksiä Heinätorin yksikön onnistuneelle lakkauttamiselle ovat ennen kaikkea riittävä henkilöstö ja pienet opetusryhmät.
Ja kyllä, aito kohtaaminen, sensitiivinen vuorovaikutus ja yhteistyö ovat edellytykset ympäristölle, "jossa jokainen lapsi kokee olevansa hyväksytty ja arvostettu", mutta näiden edellytys on taas hyvinvoiva opettajakunta. Valitettavasti yhä useampi opettaja voi pahoin.
Kuka päättää, paljonko rahaa on jaossa henkilöstön palkkaamiseen? Eivät ainakaan rehtorit. Siksi myöskään inkluusioon vetoaminen ei oikein vakuuta.
Keskustelun siirtäminen arvoihin ja moraaliin on jopa jossain määrin itsessään moraalitonta. Se asettaa kaikki edeltäneet ja sitä seuraavat kannanotot huonoon valoon. Ikään kuin esimerkiksi opettajat eivät haluaisi tietynlaisia oppilaita kontolleen.
Esimerkillistä johtamista olisi erilaisuutta tunnustaessa tunnustaa myös arjen realiteetit.
Koulu tosiaan on yhteiskunta pienoiskoossa. Nämä ovat arvokysymyksiä.
Heinätorin sulku on säästötoimi tilanteessa, jossa kaupungilla on toisaalla varaa hassata yli 600 000 euroa jouluvaloihin. Samalla lähikoulun opettaja tuskailee, kun sinitarra loppuu.
En tiedä rehtoreista, mutta minä haluaisin olla rakentamassa yhteiskuntaa, jossa visiot ja realismi voisivat hiljalleen kulkea käsi kädessä. Inklusiivinen koulu, joka rakentuu loppuunpalaneiden opettajien varaan, ei ole kenenkään etu. Ikävää, että tätä keskustelua pitää nyt käydä Heinätorin oppilaiden kustannuksella.
Timo Matias Tapaninen
kasvatustieteiden maisteri, Oulu