Sa­teis­ta on ai­heu­tu­nut pe­las­tus­lai­tok­sel­le teh­tä­viä Poh­jois-Poh­jan­maan ete­lä­osis­sa – Haa­pa­jär­vel­lä ja Yli­vies­kas­sa vesi nousi ali­ku­lus­sa

Sateet ovat aiheuttaneet lauantaina pelastuslaitokselle tehtäviä Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa, kertoo Ylivieskan päivystävä palomestari.

Ylivieskassa pelastuslaitos sai yhdeltä hälytyksen keskisuuresta vahingontorjunnasta. Vesi oli noussut Ruutihaantien kohdalla Savontien alittavassa kevyen liikenteen alikulkutunnelissa

Pelastuslaitokselta kerrottiin kahden aikaan iltapäivällä, että vettä oli noin polveen asti. Paikalle oli tuotu lippusiima estämään ihmisiä ajamasta veteen.

Ylivieskassa, Nivalassa ja Rautiossa Kalajoella pelastuslaitos on myös siirtänyt kaatuneita puita lauantain aikana.

Runsaat sadekuurot aiheuttivat työtä iltaan asti. Haapajärvellä vettä kertyi Männistönkadun alikulkuun ennen yhdeksää lauantai-iltana. Pelastuslaitos kävi merkitsemässä alueen lippusiimalla.

Ylivieskan päivystävän palomestarin mukaan päivä on ollut kuitenkin kokonaisuudessaan rauhallinen.

Pohjois-Pohjanmaan pohjoisemmissa osissa sade ei ollut aiheuttanut lauantaina tehtäviä, Oulun päivystävä palomestari kertoi illalla yhdentoista aikaan.

Päivitetty klo 23: Lisätty tieto Haapajärvellä tulvineesta alikulusta ja päivitetty Oulun päivystävän palomestarin antamia tietoja.

Ilmoita asiavirheestä