Maailmassa on nyt enemmän konflikteja kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen. Vuosina 2024–2025 oli käynnissä arviolta 60 valtioiden välistä konfliktia. Suomi ja useat maat ovat lisänneet sotilaallista varautumistaan tilanteessa, jossa geopoliittiset jännitteet kasvavat, liittolaisuudet murenevat ja taloudellinen epävarmuus lisääntyy. Sotilaallisen varautumisen rinnalle tarvitaan kuitenkin vahvoja panostuksia rauhanrakentamiseen, jotta voidaan vahvistaa kokonaisturvallisuutta.
Militarisoituminen, disinformaatio, polarisoituminen, eriarvoisuus, poliittinen ääriajattelu ja demokratian rapautuminen ruokkivat toisiaan. Turvallisuus ei ole vain sotilaallinen kysymys – se on myös sosiaalinen, poliittinen ja taloudellinen sekä informaatioympäristöön liittyvä kokonaisuus.
Pelkkä sotilaallinen varautuminen ei takaa turvallisuutta. Rauha ja turvallisuus rakentuvat luottamuksesta, demokraattisesta vakaudesta, kansainvälisen järjestelmän toimivuudesta ja kyvystä ehkäistä konflikteja. Suomelle on eduksi investoida rauhanrakennukseen.
Rauhantyöhön panostaminen on taloudellisesti järkevää. Konfliktien ehkäisy on edullisempaa kuin niiden jälkihoito. Silti maailmanlaajuisesti rahoitus painottuu sotilaalliseen varustautumiseen: YK:n mukaan sotilasmenot nousivat vuonna 2024 ennätykselliseen 2 700 miljardiin dollariin. Se on lähes kolmetoista kertaa enemmän kuin kehitysyhteistyö, jolla tuetaan myös rauhantyötä.
Keskeistä on se, miten rauhantyötä tehdään. Suomi on ollut edelläkävijä inklusiivisessa rauhantyössä, esimerkiksi naisten ja nuorten osallistumisen vahvistamisessa. Suomi tunnetaan vähemmistöjen osallisuuden edistäjänä.
Rauhaa ei voida tuoda ulkopuolelta. Paikallinen kansalaisyhteiskunta, yhteisöjohtajat ja uskonnolliset toimijat ovat usein niitä, joihin luotetaan tilanteissa, joissa valtiollinen legitimiteetti on heikko. Heidän työnsä vahvistaa yhteiskunnallista vakautta. Tässä ajassa on tärkeää luoda tilaa kohtaamisille ja vuoropuhelulle. Jos kansalaisyhteiskunnan toimintatilaa kavennetaan, yhteiskuntien kyky ehkäistä ja ratkaista konflikteja heikkenee.
Mielenterveyden ja psykososiaalisen tuen integroiminen rauhantyöhön auttaa rakentamaan rauhaa. Konfliktien aiheuttamien vaikeiden kokemusten, turvattomuuden ja pitkäkestoisen stressin käsittely vahvistaa yksilöiden ja yhteisöjen kykyä osallistua vuoropuheluun, rakentaa luottamusta ja edistää sovintoa.
Rauhantyöhön tarvitaan pitkäjänteistä ja ennakoitavaa rahoitusta, joka tukee konfliktien ehkäisyä ja yhteisöjen omia ratkaisuja. Nato-jäsenyyden aikakaudella tämä on ajankohtaista: puolustusinvestointien rinnalla Suomi voi suunnata resurssejaan rauhantyöhön ja vuoropuhelujen tukemiseen, siviilikriisinhallintaan ja siviilien suojeluun.
Rauhantyö on strategista turvallisuuspolitiikkaa. Suomen kannattaa olla jatkossakin kokoaan suurempi rauhanrakentaja: uskottava, näkyvä ja riittävästi resursoitu toimija maailmassa.
Maija Hyle
toimialajohtaja, Diakonissalaitos
Pauliina Parhiala
toiminnanjohtaja, Suomen Lähetysseura