Rak­si­lan uudet mar­ke­tit voivat val­mis­tua jo vuonna 2025 – kau­pun­ki tehnyt so­pi­muk­sen Keskon ja Arinan kanssa

Oulun kaupungin, Arinan ja Keskon välinen yhteistoimintasopimus voi pistää vauhtia pitkään venyneeseen kauppakeskushankkeeseen.

Raksilan marketit ovat jo pitkään vedelleet viimeisiään, sillä ne valmistuivat vajaat 50 vuotta sitten. Uudet voidaan erittäin optimistisen arvion mukaan avata jo parin vuoden päästä.
Raksilan marketit ovat jo pitkään vedelleet viimeisiään, sillä ne valmistuivat vajaat 50 vuotta sitten. Uudet voidaan erittäin optimistisen arvion mukaan avata jo parin vuoden päästä.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Välillä seisoksissa ollut Raksilan tulevien markettien kaavahanke nytkähtää jonkin verran eteenpäin, kun Oulun kaupunki, osuuskauppa Arina, Kesko ja Raksilan paikoitus ovat tekemässä yhteistoimintasopimusta market-alueesta.

Yhteistoimintasopimus on määrä hyväksyä kaupungin yhdyskuntalautakunnassa tiistaina. Uudelleen viritetyn kaavahankkeen mukaan marketalueelle voidaan tehdä maanalainen pysäköintilaitos.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä