Rakasta asiaa on syytä vaalia – ou­lu­lai­nen Maria Iivonen teki biisin omasta ää­nes­tään oi­val­let­tuaan, miten monet asiat vai­kut­ti­vat siihen

Mary Joan on poiminut esikoisalbuminsa kappaleiden aiheet pitkälti omasta elämästään.

Mary Joan alias Maria Iivonen halusi uutuusalbumilleen julkaisukeikat sekä Ouluun että Tampereelle. "Nämä kaksi kaupunkia ovat minulle tosi tärkeitä. Olen alun perin kotoisin Tampereelta, ja Oulusta on tullut tässä 16 vuoden aikana toinen kotikaupunki."

Kuva: Anssi Juntto

Oululainen laulaja-lauluntekijä ja laulunopettaja Maria Iivonen tekee r'n'b:stä, soulista ja jazzista ammentavaa musiikkia artistinimellä Mary Joan.

Yhdellä tasolla Mary Joanin esikoisalbumin nimi To The 2nd Floor kuvastaa harppausta uralla artistina, mutta yhtä lailla sillä on henkilökohtaisempikin merkitys.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä