Oulussa saattaa liikkua sarjapuukottaja, joka ajaa pyörällä ja hyökkää uhriensa kimppuun yllättävästi takaapäin. Tekojen motiiviksi epäillään rasismia, sillä puukottajan uhreiksi on valikoitunut jo useamman kerran kävelemässä ollut ulkomaalaistaustainen.
Poliisin mukaan samankaltaiset puukotustapaukset viittaavat siihen, että asialla voisi olla sama henkilö. Varmaa näyttöä sarjapuukottajasta tai rasismista ei kuitenkaan ole saatu.
Viimeisin puukotuksista tapahtui Oulun Kaukovainiolla perjantaina illalla 26. kesäkuuta. Uhri sai vakavia vammoja ja vietiin sairaala, mutta hänellä ei tiettävästi ole hengenvaaraa. Puukottaja pakeni paikalta polkupyörällä. Tämänkertainen pyöräilijän väkivallanteko oli jo ainakin yhdeksäs runsaan vuoden aikana.
Poliisin pitäisi nyt onnistua selvittämään puukotukset ja tapausten mahdollinen yhteys niin, että ne etenisivät oikeuskäsittelyyn. Näin epätietoisuus ja arvailut puukotusten syistä kansalaisten keskuudessa katoaisivat.
Jos puukotukset vahvistuvat viharikoksiksi, niitä voi pitää poikkeuksellisina tekoina. Viimeisimmän ajantasaisen tilaston mukaan poliisi kirjasi Suomessa noin 1 800 viharikosta vuonna 2024. Yleensä niissä loukattiin sanallisesti, uhkailtiin tai häirittiin. Vain seitsemän viharikoksesta luokiteltiin henkirikoksen yritykseksi.
Noin 1 200 viharikoksessa eli suuressa osassa teko liittyi uhrin etniseen tai kansalliseen taustaan. Yleensä valtaväestöön kuuluvat ilmaisivat ennakkoluulojaan ja vihamielisyyttään vähemmistöjä kohtaan.
Kuten Kalevan haastattelema poliisiammattikorkeakoulun tutkija toteaa, viharikokset heijastuvat koko yhteiskunnan turvallisuuteen. Vaikka yksittäinen puukotus kohdistuisi yhteen henkilöön, teko herättää etnisessä taustayhteisössä pelkoa. Teko voidaan tarkoittaa nimenomaan signaaliksi tietylle ihmisryhmälle etteivät he ole tervetulleita Suomeen.
Mediajulkisuuden tulee välttää lietsomasta turhaa pelkoa, eikä se saa vahvistaa haitallisesti ennakkoluuloja. Silti rikoksia on kyettävä uutisoimaan ja käsittelemään journalismissa lain ja etiikan säätelemissä rajoissa avoimesti, jotta rikosten syistä ja seurauksista voidaan keskustella julkisesti.
Poliisi julkaisi viikonvaihteessa videon ja kuvia pyöräilijästä Oulun Kaukovainiolla. Häntä epäillään tekijäksi viimeisimmässä puukotuksessa. Poliisin saamasta kuva-aineistosta näkee pääpiirteissään, että puukottaja on oletettavasti nuorehko mies.
Poliisi välttäisi julkaisemasta aineistoa ilman vankkaa varmuutta siitä, että kuviin tallentunut henkilö ei olisi epäilty puukottaja. Myös Kaleva julkaisee poliisin kuvia. Näin uutismedia voi osaltaan tukea poliisia selvittämään rikoksia etenkin tässä tilanteessa, kun ne näyttävät sattumanvaraisesti kohdistuvan ulkona liikkuviin ihmisiin.
Olivatpa puukotukset rasistisia viharikoksia tai ei, ne pitää saada viimeinkin loppumaan. Vastuullisten tahojen tulee tehdä kaikkensa, jotta nämä pelkoa kylvävät sietämättömät rikokset kyetään estämään.
Oulussa ja koko suomalaisessa yhteiskunnassa ei saa antaa yhtään tilaa vihapuheelle saatikka viharikoksille. Ennaltaehkäisevän työn tulee rohkaista kohtaamaan erilaisuutta.