
Poliisi on aloittanut Helsingin Mannerheimintielle pysäköityjen autojen siirtämisen hinaamalla tviittasi Helsingin poliisi ennen yhtätoista illalla.
Mannerheimintielle pysähtynyt ajoneuvoletka on estänyt auto- ja raitiovaunuliikenteen kulun miltei Convoy-mielenosoituksen alusta saakka. Ylikomisario Jarmo Heinonen Helsingin poliisista kertoi STT:lle iltakymmenen jälkeen, ettei myöskään hälytysajoneuvoille ollut esteetöntä kulkuväylää.
Muun muassa koronarajoituksia ja polttoaineiden hinnankorotuksia vastustava mielenosoitus alkoi perjantaina iltakuudelta.
Aluksi poliisi ei päästänyt mielenosoittajien autoja ajamaan Eduskuntatalon eteen, mutta jalkaisin ajoradalle menneet mielenosoittajat katkaisivat Mannerheimintien liikenteen Eduskuntatalon lähistöllä, poliisista kerrottiin iltakuuden jälkeen.
Poliisi ohjasi Mannerheimintien liikennettä kiertoreiteille.
Seitsemän jälkeen Mannerheimintielle alkoi kerääntyä yhä enemmän autoja. Eduskuntatalon edustalla kaksi kaistaa oli tukossa ja jonon jatkeeksi ajoi lisää ajoneuvoja.
Lumipyryn ja viiman keskellä ammuttiin illalla ilotulitteita. Autot soittivat äänitorviaan ja monesta autosta huudettiin iskulauseita megafonin kanssa tai ilman. Monilla mielenosoittajilla oli mukanaan Suomen lippuja ja kylttejä. Kylteissä vastustettiin esimerkiksi hoitoalan rokotuspakkoa ja valvontayhteiskuntaa.
Osallistujat vastustavat koronarajoituksia ja -passia
Mielenosoituksen alussa poliisi arvioi osallistujien määräksi noin 700. Illan aikana arviota ei päivitetty uudelleen, kertoi Heinonen kymmenen jälkeen.
Paikalla olleen STT:n toimittajan arvion mukaan paikalla oli myöhemmin huomattavasti enemmän ihmisiä, osa katsojia. Nimettömänä pysynyt nuori mies kertoi, että halusi "totta kai olla paikalla, kun jotain tapahtuu". Hän kertoi olevansa paikalla ensisijaisesti sivustakatsojana.
Henri Kiviniemi oli varustautunut mielenosoitukseen grillillä ja useilla makkarapaketeilla.
– Otin aika paljon makkaraa mukaan, niin nälkäiset pääsevät syömään, Kiviniemi kertoi STT:lle hieman ennen iltakahdeksaa.
Hän oli juuri saapunut paikalle.
– Hallitus on pitkään kiusannut ihmisiä rajoituksilla. Huomattiin, että viimeiseen vuoteen ei ole ollut hyviä syitä rajoittaa ihmisten töitä, Kiviniemi perustelee syitä, miksi halusi osallistua mielenosoitukseen.
Toinen syy on koronapassin vastustaminen.
– Halutaan se passi pois ja sotehenkilöt takaisin työpaikoilleen, Kiviniemi sanoi.
Kiviniemi ei osannut vielä sanoa, aikooko osoittaa mieltä vielä seuraavina päivinä. Toiveena hänen mukaansa olisi, että mielenosoitus pääsisi tavoitteisiinsa mahdollisimman pian.
Mielenosoituksen on ilmoitettu jatkuvan
Mielenosoituksen Kansalaistorilla oli määrä päättyä perjantain osalta kello 22. Poliisille on ilmoitettu, että mielenosoitusta jatketaan Helsingissä Kansalaistorilla lauantaina aamukymmenestä alkaen ja jatketaan iltakymmeneen.
– Tällä rytmillä olisi järjestäjän ilmoituksen mukaan tarkoitus jatkaa alustavasti ainakin keskiviikkoon asti, kerrottiin STT:lle perjantai-iltana Helsingin poliisista.
Heinosen mukaan poliisi ei suhtaudu myötämielisesti mahdolliseen liikenteen häiritsemiseen huomennakaan.
– Mieltä saa Suomessa osoittaa vaikka pitemmänkin aikaa, kunhan se tehdään lainmukaisesti ja yhdessä sovituilla tavoilla, Heinonen linjasi aiemmin.
Hänen mukaansa Convoyn järjestäjät ovat kertoneet olevansa valmiita viipymään parlamentin edustalla pitempäänkin kuin keskiviikkoon asti.