
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi korosti Presidentinlinnassa pohjoismaisten johtajien rinnalla, että viiden maan tuki ja ystävyys on Ukrainalle elintärkeää.
Venäjän presidentille Vladimir Putinille hän ei ole enää aikoihin lähettänyt viestejä, vaan sanoo keskittyvänsä kertomaan Ukrainan kantoja.
Ukrainalaisvieras vastasi kuitenkin siihen, mitä Putin kuvittelee hyötyvänsä uusimmista syyttelyistä. Venäjän propagandan väitteet attentaattiyrityksestä Putinia vastaan Zelenskyi tyrmäsi sanoen, että Ukraina puolustaa omaa maataan eikä hyökkää Putinin kimppuun tai Venäjälle.
Zelenskyi arveli, että Putinin puheissa on kyse Venäjän omien nöyryyttävien sotatappioiden peittelystä ja selittelystä omalle kansalle.
Pohjolan johtajat pyrkivät Helsingissä osoittamaan Ukraina-tukensa aukottomuutta ja jatkuvuutta kaikin tavoin. Heidän mukaansa Ukrainaa tuetaan poliittisesti, taloudellisesti, humanitaarisesti ja sotilaallisesti "niin pitkään kuin on tarpeen".
Tukea Pohjoismaat antavat yksitellen ja yhdessä, samoin kuin kansainvälisen yhteistyön kautta EU:ssa, Natossa, YK:ssa ja muissakin muodostelmissa.
Norjalta rahaa, Tanskalta tykistö...
Niinistön isännöimään kokoukseen osallistuivat Zelenskyin lisäksi Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson, Norjan pääministeri Jonas Gahr Störe, Tanskan pääministeri Mette Frederiksen ja Islannin pääministeri Katrin Jakobsdóttir.