Lapinlahden Valion tehtaalla nähty mielenosoitus nosti esiin vaatimuksen, että maidontuotantoa pitäisi vähentää tai ajaa alas. Keskustelua ympäristöstä pitää käydä, eikä maatalous ole arvostelun yläpuolella. Päästöistä, ravinnekuormituksesta ja eläinten hyvinvoinnista on voitava puhua suoraan. Mutta yhtä suoraan on sanottava sekin, että pohjoisen Suomen maataloutta ei voi arvioida etelän ehdoilla eikä kaupunkien mielikuvilla.
Pohjoisessa luonnonolot ovat toiset. Kasvukausi on lyhyempi, ilmasto ankarampi ja viljelyn mahdollisuudet rajallisemmat. Siksi maatalous on täällä rakentunut nurmen, rehuntuotannon ja maidon varaan. Se ei ole vanhanaikaisuutta eikä kehityksen puutetta, vaan käytännön järkeä. Kun maa ja ilmasto asettavat rajat, on toimittava niiden mukaan. Juuri siksi maidontuotanto on pohjoisessa edelleen järkevä tapa tuottaa ruokaa, toimeentuloa ja työtä.
Lehmä pystyy hyödyntämään sellaista, mitä ihminen ei voi ravinnoksi käyttää. Nurmi muuttuu maidoksi, ja maito muuttuu ravinnoksi, työksi, verotuloiksi ja elinvoimaksi. Siinä on koko pohjoisen maatalouden peruslogiikka.
Kun maaseudusta puhutaan, puhutaan liian usein maisemasta ja tunnelmasta. Todellisuudessa puhutaan tuotannosta, työstä ja ihmisistä, jotka pitävät laajoja alueita asuttuina ja toimintakykyisinä.
Siksi on väärä lähtökohta, jos pohjoisen maidontuotanto nähdään vain ongelmana, josta pitäisi päästä eroon. Totta kai tuotantoa pitää kehittää. Totta kai päästöjä on vähennettävä, ravinnekiertoa parannettava ja eläinten hyvinvointia vahvistettava. Mutta kehittäminen ja alasajo ovat eri asioita. Liian usein keskustelu päätyy siihen, että helpoin ratkaisu olisi lopettaa tuotanto ja siirtää vastuu muualle. Se ei ole vastuunkantoa. Se on ongelman ulkoistamista.
Jos maidontuotanto ajetaan alas pohjoisesta, maidon tarve ei katoa mihinkään. Käytännössä tuotanto siirtyy muualle, omavaraisuus heikkenee ja riippuvuus tuonnista kasvaa. Samalla menetetään osaamista, investointeja ja vuosikymmenten aikana rakennettu tuotantorakenne. Näitä ei rakenneta takaisin hetkessä, jos kriisi tulee. Huoltovarmuus ei ole juhlapuheiden sana. Se tarkoittaa sitä, että ruoan tuotantokykyä säilytetään koko maassa myös poikkeusoloja varten.
Pohjoisessa maidontuotanto ei ole vain yksi elinkeino muiden joukossa. Se on osa paikallista taloutta ja koko alueen arkea. Kun maatila lopettaa, vaikutus ei jää yhteen navettaan. Samalla kärsivät kuljetukset, rehuketjut, koneurakointi, korjaamot, eläinlääkintä, jalostus ja monet palvelut. Vaikutus näkyy lopulta kaupassa, koulussa, kylällä ja kunnan elinvoimassa. Monella paikkakunnalla maatalous on edelleen se perusta, jonka varaan paljon muutakin rakentuu.
Suomen tulevaisuutta ei pidä rakentaa niin, että tuotanto keskitetään vain kaikkein parhaimmille alueille ja muu maa jätetään sivuun. Sellainen politiikka olisi lyhytnäköistä ja epäoikeudenmukaista. Suomea ei saa jakaa voittajiin ja häviäjiin, kasvukeskuksiin ja alueisiin, joille sallitaan vain hiljainen hiipuminen. Pohjoinen Suomi ei ole kartan reuna. Se on osa tätä maata, ja sillä on oikeus työhön, yrittämiseen, tuotantoon ja tulevaisuuteen.
Siksi maataloutta pitää uudistaa, ei romuttaa. Maidontuotantoa pitää kehittää, ei ajaa alas. Pohjoisessa Suomessa tarvitaan maitoa ja maataloutta siksi, että täälläkin pitää voida elää, tehdä työtä ja tuottaa ruokaa. Jos tämä unohdetaan, unohdetaan samalla paljon siitä, mikä pitää koko Suomen pystyssä.
Jouni Jussinniemi
(vas.), Pyhäjärvi