
Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen mukaan tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Kuva: Petri Markkanen
Sunnuntaina iltapäivällä viiden jälkeen tapahtunut tieltä suistuminen hankaloitti liikennettä Oulussa Pohjantiellä. Ulosajo tapahtui etelän suuntaan menevillä kaistoilla Lintulan ja Kaakkurin liittymien välillä.
Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen mukaan tilanteen aiheutti kuljettajan hallinnasta lähtenyt henkilöauto. Auto pyörähti keskikaistaa päin ja jäi paikalleen tielle.
Tilanteessa vältyttiin henkilövahingoilta. Hinausauto vei ulosajaneen auton pois tapahtumapaikalta.
Yksi ajokaista oli suljettuna liikenteeltä reilut puoli tuntia.
Juttua päivitetty kauttaaltaan klo 17.53.