Martti Karjula aloitti uransa suojelupoliisissa, mutta työ ei ollut sitä mitä hän tahtoi. – Halusin rikostutkintaan. Palkka putosi mutta minulle oli pääasia, että sain tehdä mielekästä työtä. Lapin poliisilaitoksen käytävät, putkat ja kuulusteluhuoneet tulivat vuosikymmenien aikana tutuiksi.
Kuva: Iiro Kerkelä
Pipopäinen poika tuli ruokalaan, istui poliisien kanssa samaan pöytään ja pyöritteli limsapulloaan.
Muisto on jäänyt vaivaamaan Martti Karjulan mieltä.
– Tiesin, että hänellä oli jotakin sydämellään, mutta en osannut hoitaa pojan sanatonta pyyntöä oikein.
– Kysyin jotain arkipäiväistä: oletko yksin liikkeellä, joko koulu loppui.
Muutama vuosi myöhemmin Karjula teki kotietsinnän pojan kotiin. Hän kuulusteli tätä huumeista saamatta juurikaan vastauksia.
Vähän myöhemmin hän sai tietää, että poika oli tehnyt itsemurhan.
– Minun olisi pitänyt hoitaa tapaaminen ruokalassa toisin, pyytää hänet työhuoneeseeni kahden kesken juttelemaan.