Pe­rä­me­ren pinnan alle kuuluu hyvää Sii­ka­joel­la – "Me­ri­ky­län­lah­ti on kas­vi­pa­ra­tii­si", sanoo tutkija

Perämeren meriluontoa kartoitetaan hankkeessa Suomen ja Ruotsin puolella. Hanke on Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen ja Länsstyrelsen Norrbottenin yhteinen. Kesän aikana hanke vierailee usealla ennallistamiskohteella.

Siikajoen meriluonnolle kuuluu tutkitusti hyvää.

Erikoissuunnittelija ja meriasiantuntija Suvi Saarnio Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksesta on kartoittanut Siikajokisuiston, Merikylänlahden ja Tauvon vedenalaista maailmaa. Tutkija on yllättynyt myönteisesti.

– Merikylänlahti on kasviparatiisi. Täällä näkyy hyvin vähän ihmispaineita. Veneilystä tulee jonkin verran polttoainepäästöä ja mökkejäkin on, mutta meriluonnon tila on yllättävän luonnollinen. Vesi on suhteellisen kirkasta, joten jos tykkäisi snorklata, pinnan alla olisi hienot näkymät. Oletin jokiveden tekevän merivedestä ruskeampaa, mutta joen eteläpuolella on aika tarkka raja siinä, missä vesi kirkastuu, Saarnio sanoo.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä