Minua ihmetyttää koko ajan enemmän päätöksenteon ja osaamisen pirstoutuminen.
Tuntuu, että monikaan ei enää hahmota kokonaiskuvaa eikä lainkaan sitä, mihin kaikkeen päätökset vaikuttavat ja ovatko päätökset kokonaisuuden kannalta lainkaan oikeita.
Huolestuttaa seurata uutisointia nykypäivänä ja tässä siitä muutama esimerkki: vihreiden listalla on esitys teollisen eläintuotannon lopettamisesta Suomessa.
Samaan aikaan pienviljely on Suomessa taloudellisesti mahdotonta ja maailmassa on useampi sota meneillään. Tähän liittyy niin paljon eri näkökantoja, että tätä toivon vähän laajempaa asian pohtimista.
Oulun kaupungin johto matkailee ulkomaille opintomatkalle, joka on sinänsä hyvä idea tietäen täkäläiset päätöksenteon haasteet, mutta majoitus viiden tähden hotellissa omissa huoneissa ei ole hyväksyttävää, kun päätetään palveluverkon eli päiväkotien, koulujen ja kirjastojen karsimisista.
Yhä huonokuntoisemmat vanhukset saavat laitospaikan, mutta samaan aikaan laitospaikkoja muutetaan yhteisöllisen asumisen paikoiksi.
Tämä tarkoittaa sitä, että tuetaan vanhusten mahdollisuutta puuhailla keskenään, mutta huonokuntoiset vanhukset eivät pysty poistumaan edes huoneistaan, vaan tarvitsevat tosiasiallista hoitoa ja huolenpitoa.
Ideahan olisi varsin mukava, mutta idealta katoaa pohja, kun vanhusten ovet on lukittu ilman erillistä lääkärin tilannearviota ja lupaa. Siis vanhus makaa täysin yksin lukittujen ovien takana. Eikä tämä todella ole kaikkialla näin, mutta tätä sattuu edelleen viikosta toiseen.
Entä opiskelijoiden tilanne, kun kesätöitä ei ole tehtäväksi eikä opintotukea kesäksi saa? Kela uutisoi juuri, miten omaisuus voi olla este opintotuelle. Jos opiskelija vaikka välivuoden aikana ehtii hankkia itselleen opiskelurahaa yli 10 000 euroa tulevia opintoja varten, niin niistä sitten rangaistaan opintotuen menetyksellä.
Säästöjen takia pieniltä kyliltä viedään palvelut ja asfalttitiekin tuntuu olevan vaarassa. Onko tämä hyvä ajatus tulevaisuutta ajatellen ja vanhusväestön, maanviljelyn ja väestön kehityksen kannalta?
Tiedän, etteivät asiat ole näin suoraviivaisia ja kaikissa asioissa on monta puolta.
Silti nykyinen yhteen yksityiskohtaan puuttuva päätöksenteko on pelottavaa. Eikä kysymys ole pelkästään hallituksesta vaan tämä yhden asian puolustaminen ulottuu lääkärikuntaan, virkamiehiin ja ihan kaikkialle.
Pyydänkin siis, että me kaikki kysyisimme edes omassa mielessämme, mihin muihin asioihin päätöksenteon alla oleva kysymys vaikuttaa ja mitä muuta pitäisi ottaa päätöksessä huomioon.
Näin jokainen päätöksentekijä kantaisi hiukan vastuuta myös kokonaisuudesta, joka nyt näyttää olevan täysin harmaata aluetta, johon kenelläkään ei ole enää kiinnostusta.
Tarja Karppinen
Oulu