Voidaanko muuttaa pois Oulusta?
Molemmat lapseni ovat esittäneet saman kysymyksen tällä viikolla.
Koulumatkallaan ollutta lukiopoikaa puukotettiin maanantaina Kastellissa. 23-vuotias tekijä ei tuntenut uhria etukäteen.
Oulun turvattomuus on noussut perheemme puheissa esiin kesäkuusta lähtien, kun kauppakeskus Valkeassa puukotettiin ensin yhtä ja seuraavalla viikolla toista maahanmuuttajataustaista henkilöä.
Merkintöjä Oulun rikostilastoihin on tullut puolen vuoden sisään myös ainakin Toppilassa, Tuirassa, Kaukovainiolla ja Kaijonharjussa.
Jälkimmäisissä tapauksissa yleensä uhri ja tekijä ovat olleet entuudestaan tuttuja, ja usein heillä on ollut kytköksiä huumemaailmaan tai aiempia rikostuomioita.
Vaikka tällaisetkin teot ovat omiaan lisäämään turvattomuutta, pelottavinta on sattumanvarainen mahdollisuus joutua uhriksi ostosreissulla tai koulumatkalla.
Alkaa näyttää siltä, että omat lapseni eivät tule saamaan samanlaista huoletonta nuoruutta kuin itselläni oli. Oli vapaus kulkea, kunhan huolehti kotiintuloajoista. Vaikka välillä teimme typeryyksiä, kenellekään ei onneksi sattunut mitään vakavampaa.
Vanhempana mietin nyt, miten paljon lasten liikkumista pitää rajoittaa, jotta saan pidettyä heidät turvassa tai edes hengissä.
Toisaalta ei ole mikään ihme, jos tällaisten tapahtumien jälkeen herää huoli. Vanhemman tehtävä on suojella lastaan, oululainen traumaterapian uranuurtaja Soili Poijula sanoo, kun soitan hänelle muutama päivä puukotusten jälkeen.
Aiemmin turvalliselta tuntuneeseen elinympäristöön on tullut uusia uhkia. Poijula suosittelee kuitenkin pitämään mielessä kokonaiskuvan. Vakavat väkivaltarikokset eivät ole Oulussa lisääntyneet, vakuutti myös rikosylikomisario Janne Koskela Kalevan haastattelussa.
Kriisin keskellä lapsia voi auttaa tutuilla keinoilla: vanhemman läsnäololla, hellällä kosketuksella ja mahdollisuudella jutella mieltä vaivaavista asioista.
Mutta mitä vanhempi voi tehdä, jotta saa palautettua oman turvallisuuden tunteensa?
Poijulan mielestä psykologisen ensiavun keinojen tulisi olla kansalaistaitoja. Kehoa voi rauhoittaa palleahengityksellä ja ajattelemalla omaa turvallista lempipaikkaansa. Ylikierroksia voi purkaa pitkäkestoisella, rauhallisella liikunnalla. Myös mindfulness-harjoituksia voi kokeilla.
Eikä aikuinenkaan pärjää yksin. Juttelu läheisten ihmisten tai ammattiauttajien kanssa auttaa rauhoittumaan, kunhan puhe suuntautuu enemmän toivoon kuin katastrofointiin.
Poijula vinkkaa myös verkon itsehoito-ohjelmista, joita löytyy esimerkiksi Mielenterveystalon ja Mieli ry:n sivuilta.
Ennen kesäkuun puukotuksia ihmettelin hieman, kun tuttavaperheen esiteini ei saanut käydä yksin Valkeassa. Nyt varotoimi vaikuttaa aiheelliselta.
Poijula rauhoittelee minua: ei lapsia tarvitse alkaa kuljettaa joka paikkaan. Vanhemman olisi kuitenkin tärkeintä tietää, missä lapset milloinkin ovat.
Lapselle voi opettaa myös tärkeän selviytymistaidon: sen arvioinnin, mikä on oikeasti vaarallista ja mihin ei kannata mennä. Apuna voi käyttää vaikkapa kysymystä siitä, menisikö äiti tai isä tiettyyn paikkaan tai tekisikö tarjolla olevaa asiaa.
Yksittäisiä, korostuneesti uutisoitavia tapahtumia huolestuneempi Poijula kertoo olevansa niistä perheistä, joiden vanhemmilla ei ole voimavaroja huolehtia lapsistaan. Lapset voivat olla jo pienenä todella yksin.
Tällaisina kriisiviikkoina on helppo lähteä huolestumisen kierteeseen ja pelätä koko ajan vain pahemmin. Huutaa apua lapsille, lisää mielenterveyspalveluita ja tukea huumeidenkäyttäjille.
On silti hyvä muistaa, että suurin osa meistä on vain sivustahuolestujia. Meidän lisäksemme Oulussa on iso joukko ihmisiä, joita väkivallanteot ovat koskettaneet suoraan.
Heille toivotan voimia hankalien aikojen keskelle.