Oulun yli­opis­ton kam­pus­rat­kai­sun hin­ta­lap­pu riippuu ne­liöis­tä – pieni ja tehokas tulisi edul­li­sim­mak­si

Ero kokonaiskuluissa miljoonia euroja vuodessa.

Oulu
Oulun yliopisto keskustakampusta on mallattu Raksilan markettialueen länsilaidalle, joka sijoittuu kuvassa taaimmaiseksi. Kauppakeskuksen paikka olisi kyseisessä mallinnuksessa etualalla.
Oulun yliopisto keskustakampusta on mallattu Raksilan markettialueen länsilaidalle, joka sijoittuu kuvassa taaimmaiseksi. Kauppakeskuksen paikka olisi kyseisessä mallinnuksessa etualalla.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Oulun yliopiston teettämien laskelmien mukaan kampuksen siirtäminen Oulun keskustaan voi olla edullisempi ratkaisu kuin Linnanmaalle jääminen. Se edellyttää sitä, että keskustan kampuksesta tulee paljon Linnanmaata pienempi.

Yliopisto maksaa nyt Linnanmaan tiloista vuokraa lähes 18 miljoonaa euroa vuodessa. Linnanmaalle jäänti edellyttäisi mittavaa peruskorjausta tiloihin, mikä nostaisi vuokran yli 27 miljoonaan euroon vuodessa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä