Entisenä oululaisena olen ölövinä seurannut keskustelua yliopistokampuksen siirtosuunnitelmista Linnanmaan korvesta Oulun keskustaan.
Kaksi sukulaistani on pitänyt minua ajan tasalla oululaisia vahvasti jakavasta keskustelusta, johon liittyy muutakin Oululle tyypillistä grynderiperintöä, esimerkkinä Ainola ja suistoalueen pilaamishaaveet.
Palataanpa muisteloissa 70 vuoden päähän, kun Oulusta tuli yliopistokaupunki ja tuleva opiskelija Uuno Välkky joutui omassa asuntopulassaan talvehtimaan taivasalla myös kampussioissa. Silloin 1950–60-lukujen taitteessa yliopiston paikaksi suunniteltiin jopa Koskikeskusta: Hupisaarten aluetta Lammassaari sydämenä.
Suunnitelmat etenivät niin pitkälle, että demarivaikuttajat saivat karkotettua Lammassaaresta kilpailevan (Skd/Skp) suositun tanssilavan Hietasaareen oman Kuusisaaren lavan rinnalta. Samassa rytäkässä meni myös pidetty kesäteatterimiljöö.
Oululaiset pistivät kuitenkin hanttiin, ja Lammassaari palautui luonnontilaan laitapuolen kulkijoiden ja fiinimpien kaupunkilaisten ”virkistysalueeksi” puskineen ja pöheikköineen.
Uudeksi kampuspaikaksi päättäjät etsivät kartalta siihen aikaan kaukaisen Kuivasjärven–Linnanmaan -alueen.
Kun uutta paikkaa katsomaan kutsuttu opetusministeri Johannes Virolainen upposi lakeerikengissään suohon, hänen kuultiin ensimmäisen kerran kiroavan kunnolla ja mutisevan, ”ettei tälle suolle ainakaan valtionapua kannata vartoilla.” Ja Oulu sai odottaa kampuspäätöstä ja -rahoitusta vuosikaudet.
Nyt kannattanee ottaa esille nuo Koskikeskuksen–Lammassaaren–Hupisaarten -suunnitelmat ja panna lapiot heilumaan. Kuka nyt tuollaista luonnontilaista keidasta tarvitsee ”elävän kaupunkikeskustan” tarpeessa.
Pentti Salin
Kouvola