Kaupunkilaiset pääsivät ensimmäistä kertaa tutustumaan Oulun yliopiston oppimis- ja kohtaamistila Ytimeen aivan kaupungin keskustassa Isollakadulla.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Oulun yliopiston oppimis- ja kohtaamistila Ytimen ovet olivat avoinna ensimmäistä kertaa perjantai-iltapäivästä iltaan asti. Varsinaisesti Ydin avautuu kuukauden päästä Oulun keskustassa Isollakadulla.
Uudet tilat herättivät kiinnostusta, sillä Ytimen avoimet ovet vetivät paikalle joitakin satoja kävijöitä.
Ytimen meininkiin ja tiloihin tutustunut Jonne Kettunen iloitsee nykyisten opiskelijoiden puolesta. Kettunen opiskeli Oulun yliopistosta kauppatieteitä ja valmistui vuonna 2018.