Torihotellin rakennustyömaalla oli vielä hiljaista syyskuun puolivälissä.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Oulun torihotellin rakennustyöt ovat käynnistyneet pitkän odotuksen jälkeen. Oulun kaupungin yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki kertoo Twitter-tilillään, että työt ovat käynnistyneet betoni- ja maanrakennustöillä.
Matinheikin mukaan töiden käynnistyminen on hyvä uutinen sekä kaupungin että kaupunkilaisten kannalta. Hotellihankkeen rakennusluvan mukaan torihotellin tulisi valmistua kesäkuuhun 2022 mennessä. Yhdyskuntajohtajan mukaan myös muut torialueen matkailuun liittyvät rakennushankkeet etenevät lupaavasti.
– On hyvä, että hotellin rakennustyöt jatkuvat ja sillä on selvä valmistumisaika.
Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä
Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €
Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa
Näköislehdet ja arkisto
Galleriat, videot ja live-lähetykset
Podcastit
Päivittäiset uutiset sähköpostiisi
Pelit ja koulutukset
Tilaajaedut